Kammottava video: Luksusalueen läpi kaahanneella nuorukaisella oli rallikuskin jalat, mutta valitettavasti omat kädet – yli puolen miljoonan vahingot

Audi Q7:lla järkyttävää ylinopeutta ajanut mies loukkaantui vakavasti menetettyään ajokkinsa hallinnan.

Nuori brittimies aiheutti valtavaa tuhoa kaahattuaan lontoolaisen asuinalueen läpi maanantain vastaisena yönä.

Asiasta uutisoivan The Telegraph -sanomalehden mukaan poliisi sai ilmoituksen liikenneonnettomuudesta varakkaalla Chelsean alueella hieman puolenyön jälkeen.

Paikalle saapuneelta virkavallalta ei mennyt pitkään selvittää tapahtumien kulkua, ja jutun lopusta löytyvä valvontakameran video viimeistään poisti epäilykset.

Nuorimies oli paahtanut järkyttävää vauhtia naapuruston halki ja menettänyt Audi Q7 -katumaasturinsa hallinnan. Videolla nähdään ensin yhtä karmealla nopeudella kaahaava Porsche, jonka kanssa Audi-kuski tiettävästi ajoi kilpaa.

Rattiraivo päättyi järkyttävään onnettomuuteen 0:55
VIDEO: Rattiraivo päättyi järkyttävään onnettomuuteen.

Käsistä lähtenyt Audi osui kaiken kaikkiaan 11 autoon, mutta koska kyseessä ei ollut mikä tahansa brittiläislähiö, vaan nimenomaan kalliista asunnoistaan tunnetun Chelsean kalleimpiin lukeutuva alue, jossa asuntojen keskihinta on vajaat viisi miljoonaa euroa, olivat ruttaantuneet autotkin hieman tyyriimpiä.

Autojen, joihin mies törmäsi, yhteenlaskettu arvo on yli miljoona euroa, ja tiettävästi ainakin kolme meni suoraan lunastukseen. Tärvättyjen autojen joukossa oli muun muassa McLaren MP4-12C, Bentley Bentayga sekä Porsche Cayenne. Törmäyksestä aiheutuneet vahingot nousevatkin reilusti yli puoleen miljoonaan euroon.

Viranomaisten mukaan sekä Audin kuljettaja että sen yksi matkustaja vietiin sairaalaan vakavien päävammojen vuoksi, mutta kummallakaan ei ole hengenvaaraa.

Katso hurja video alta.

Lue myös:

    Uusimmat