Kälviän ulosajossa kuoli yksi ja loukkaantui neljä alaikäistä teinipoikaa

Kälviällä Kokkolassa sattui varhain aamulla ulosajo, jossa kuoli vuonna 1999 syntynyt poika, poliisi kertoo. Autossa oli lisäksi neljä noin 15-vuotiasta poikaa, jotka kaikki loukkaantuivat turmassa.

Loukkaantuneet toimitettiin Keski-Pohjanmaan keskussairaalaan Kokkolaan, eivätkä he ole poliisin mukaan hengenvaarassa.

– Alustavia puhutteluja sairaalassa on jo aamutuimaan tehty, rikoskomisario Anders Åfors Pohjanmaan poliisista kertoi STT:lle.

Viiden nuoren seurue oli matkalla Kajaanintietä Kannuksen suuntaan aamukuudelta, kun kuljettaja menetti auton hallinnan ilmeisesti kovan tilannenopeuden ja ohjausvirheen takia. Auto lähti pyörimään katon kautta ympäri.

Tila-auton takatiloissa ilman turvavöitä ollut poika lensi ulos autosta ja kuoli turmapaikalla, Åfors kertoo. Hänen mukaansa auton takaosassa ei ollut varsinaista penkkiä, vaan jonkinlainen itse kyhätty tila.

Poliisi epäilee, että kuljettaja olisi ajanut ylinopeutta. Alkoholilla poliisi ei usko olevan osuutta turmaan. Åforsin mukaan pojat olivat kotoisin Iisalmen seudulta Pohjois-Savosta.

Loukkaantuneista pojista kaksi on syntynyt vuonna 2002 ja yksi vuonna 2001. Loukkaantunut kuljettaja on syntynyt vuonna 2000. Häntä poliisi epäilee törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja joko kuolemantuottamuksesta tai törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Poliisi on tehnyt paikalla teknistä tutkintaa ja tapauksen tutkinta jatkuu.  

Lue myös:

    Uusimmat