Kalajoen tuhoisasta onnettomuudesta selvinnyt nuori oli tajuissaan pelastajien saapuessa: "Ymmärtääkö hän edes vielä, mitä on tapahtunut?"

Tältä näytti Kalajoen onnettomuuspaikalla 1:08

Poliisi aikoo kuulla Kalajoen tuhoisan auto-onnettomuuden ainoaa eloonjäänyttä nuorta uudestaan vasta sitten, kun hän on kotiutunut kunnolla. 17-vuotiasta poikaa puhutettiin eilen alustavasti ensimmäisen kerran sairaalassa.

– Hänellä oli aika paljon muistamattomuutta tapahtumien osalta, mikä on aika yleistä tuollaisissa onnettomuuksissa. Se saattaa olla myös sokkia tapahtuneesta. Ymmärtääkö hän edes vielä kunnolla, mitä on tapahtunut, rikoskomisario Jan Sormunen Oulun poliisilaitokselta sanoo.

– Odotamme nyt, että hänet kotiutetaan ja sitten kun hän kykenee tulemaan poliisilaitokselle kuultavaksi, häntä kuullaan uudestaan.

Kilvanajosta ei ollut kyse

Auto oli turman sattuessa matkalla Kalajoen suunnasta Ylivieskaan päin.

Henkilöauto ajautui loivasti vasemmalle kaartuvalla tieosuudella tien oikealle puolelle pientareelle, minkä jälkeen se törmäsi peltoliittymärumpuun ja ajautui kymmeniä metrejä ulos tieltä katolleen.

Eilisessä puhutuksessa 17-vuotias nuori kertoi muistavansa, kuinka auto tuli kaarteeseen, mutta sen jälkeen hänellä ei ole muistikuvia tapahtuneesta.

– Hän muistaa sen, että he olivat kavereiden kanssa viettämässä iltaa mökillä, mistä he lähtivät moikkaamaan kaveria Tyngän kylälle. Hän ei tiennyt, miten kovaa auto ajoi. Hänen mukaansa autossa ei hirveästi juteltu matkalla, Sormunen kertoo.

– Sen verran hän osasi kertoa, että muuta liikennettä ei ollut ja mistään kilvanajosta toisen auton kanssa ei ollut kyse.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Kalajoella järjestetään suruhartaus traagisen kuolonkolarin takia 2:28

Hengissä selvinnyt nuorukainen ei muistanut poliisin puhuttelussa ulosajoa, mutta hänellä oli satunnaisia muistikuvia ambulanssista.

– Voi olla, että kolari palautuu hänen muistiinsa myöhemmin, Sormunen sanoo.

Sivullinen osui paikalle nopeasti

Auton kuljettaja oli syntynyt vuonna 2000, eli hän oli täysi-ikäinen. Kyydissä olleet olivat alaikäisiä, kaikki olivat syntyneet vuonna 2001.

Etupenkillä istunut nuorukainen oli kuljettajan veli.

Poliisin mukaan kuolonkolari tapahtui hieman ennen kahta lauantaina aamuyöllä. Ohi ajanut sivullinen soitti hätäkeskukseen, kun hän havaitsi romua tiellä ja auton ojassa.

– Hätäkeskukseen tuli ilmoitus juuri ennen kahta. Kolarin on arvioitu tapahtuneen kello 1.50-1.59 välillä, eli vain hieman ennen kuin sivullinen osui paikalle, Sormunen sanoo.

Yhdellä nuorista oli onni matkassa

Yksi turma-autossa olleista, takapenkillä henkensä menettänyt matkustaja, ei käyttänyt turvavyötä.

Poliisin mukaan takapenkillä istunut ja kolarista hengissä selvinnyt nuorukainen voi fyysisesti jopa hämmästyttävän hyvin.

– Tapahtumaan ja olosuhteisiin nähden hän on paremmassa kunnossa kuin ensin arvioitiin. Hänellä oli onni onnettomuudessa.

Eloonjäänyt nuori oli tajuissaan autossa, kun apu saapui paikalle. Hän oli kuitenkin jäänyt autoon puristuksiin, ja pelastajien piti irrottaa hänet sieltä.

Kolme muuta nuorta olivat kaikki kuolleet, kun ensihoitohenkilökunta tuli paikalle.

Auto kulki huomattavaa ylinopeutta

Onnettomuuden tarkka syy on vielä epäselvä, mutta ainakin ylinopeudella oli osuutta asiaan.

Sormusen mukaan auton nopeus oli onnettomuuden sattuessa reilusti yli 150 kilometriä tunnissa. Onnettomuuspaikassa on 100 kilometrin tuntinopeusrajoitus.

– Auto meni vasemmalle kääntyvässä kaarteessa tien oikeaan laitaan, eli se ei ole lähtenyt kääntymään. Se kielii omalta osaltaan ajonopeudesta. Auto tutkitaan nyt kunnolla, ja katsotaan saadaanko todellista nopeutta selville tutkimuksissa.

Tieltä suistunut auto oli merkiltään Mercedes-Benz ja valmistettu 2000-luvulla. Auto oli kuljettajan vanhempien ja se oli luvallisesti nuoren miehen käytössä.

Kokemattomuus ja suuri nopeus huono yhdistelmä

Sääolosuhteet eivät olleet syynä onnettomuuteen, sillä Kalajoen seudulla oli lauantaiyönä vähintään viisi lämpöastetta, joten maantie ei ollut ulosajon sattuessa jäässä.

Poliisin mukaan tienpinta oli myös kuiva.

– Vaikuttaa siltä, että suurin tekijä kolarissa oli tilanteeseen ja olosuhteisiin nähden liian suuri nopeus. Valitettavan usein nuori kuski ja liian suuri nopeus aiheuttavat tällaisia onnettomuuksia, kun kuvitellaan, että autoa pystytään hallitsemaan kaikissa olosuhteissa.

– Valitettavasti näitä sattuu joka vuosi. Ihan tarpeeksi monta nuorta on jo menetetty tällaisissa kolareissa, Sormunen suree.

Alkoholista ei ole tietoa

Sitä ei vielä tiedetä, oliko alkoholilla osuutta Kalajoen onnettomuuteen.

– Vasta ruumiinavauksessa selviää, oliko kuljettajalla alkoholia veressään. Tuloksen saamiseen menee todennäköisesti viikkoja, Sormunen arvelee.

Poliisi vei nuorten omaisille kuolinviestit heti lauantaiyönä. Perheille on tarjottu kriisiapua koko viikonlopun ajan.

Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeistä kuolemantuottamuksista ja törkeästä vammantuottamuksesta.

Poliisin lisäksi myös onnettomuustutkintalautakunta tutkii tapausta.

Lue myös:

    Uusimmat