Kaksinkertainen määrä valvontakameroita Suomen teille

Valvontakameroita sijoitetaan ruuhkaisille ja vaarallisiksi tiedetyille tieosuuksille. Esimerkiksi nelostiellä Oulun eteläpuolella kameroiden avulla on saatu poistettua onnettomuudet lähes kokonaan.

Teiden automaattinen nopeuksien kameravalvonta kaksinkertaistuu tämän vuoden aikana. Kiinteiden valvontakameroiden lisäksi poliisi saa lisää siirrettävää automaattista nopeuksien valvontakalustoa.

Ensimmäiset automaattisesti nopeuksia valvovat kamerat otettiin Suomessa käyttöön Turun lähistöllä 1992. Tämän vuoden alussa kameroilla valvottuja teitä oli yli 300 kilometriä. Tämän vuoden kuluessa valvottu tieosuus lähes kaksinkertaistuu.

Kameroita on sijoitettu ruuhkaisille ja vaarallisiksi tiedetyille tieosuuksille. Yksi näistä on nelostie Oulun eteläpuolella.

Vanhempi konstaapeli Jaakko Savilampi Limingan poliisilaitokselta sanoo, että valvonnasta on saatu hyvin positiivisiä kokemuksia. Kameravalvontaan päädyttiin, koska teillä on tapahtunut huolestuttavan paljon vakavia, jopa kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. Kameravalvonnalla onnettomuudet on saatu poistettua lähes kokonaan.

Vuosittain Limingan kihlakunnan alueella on kameran kuvan perusteella kirjoitettu toistatuhatta sakkoa.

Ensi vuonna kameravalvottua tietä tulee taas parisataa kilometriä lisää. Poliisilla on käytössään myös liikuteltavaa automaattista nopeuksien valvontakalustoa eri puolilla maata.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 03.11.2003)

Lue myös:

    Uusimmat