Kaksi turistia sai mojovat sakot Australiassa selfieiden vuoksi

Naiset saivat tuhansien dollareiden sakot otettuaan selfieitä dingojen kanssa.

Kaksi turistia sai mojovat sakot otettuaan asiattomia kuvia Australiassa. Kahdelle naiselle annettiin 2000 Australian dollarin eli noin 1200 euron sakot, koska he ottivat kuvia dingojen kanssa, kertoo CNN.

Yllä olevalta videolta voit katsoa, millaisia kuvia turistit ottivat.

Ottivat vaarallisia kuvia: "Hänellä oli onnea"

Naiset olivat ottaneet selfieitä villikoirien kanssa lähietäisyydeltä Queenslandissa K'garin saarella. 

Queenslandin ympäristö- ja tiedeosaston edustaja Mike Deveryn mukaan naiset ovat onnekkaita, koska dingot eivät hyökänneet heidän kimppuunsa. Yhdessä kuvassa Uudesta Etelä-Walesista kotoisin oleva 29-vuotias turisti esimerkiksi makaa dingonpentujen vierellä.

– Hänellä oli onnea, koska pentujen emo ei ollut lähistöllä, Devery sanoo.

25-vuotiaan queenslandilaisnaisen julkaisemalla videolla näkyy myös muriseva dingo. Murina on Deveryn mukaan varoitusmerkki.

– Tämä ei ole leikkisää käytöstä, hän muistuttaa.

"Ei ole mahdollista, että kumpikaan voisi väittää olleensa epätietoinen..."

Aiemmin tässä kuussa 23-vuotias nainen joutui sairaalaan, koska dingot purivat häntä juoksulenkillä. Lauman johtaja jouduttiin lopettamaan. Sama dingolauma oli aiemmin purrut 6-vuotiasta tyttöä, kertoo CNN.

Viranomaisten mukaan dingolauman johtaja oli selvästi tottunut ruokkimiseen tai ihmisiin, jotka ottavat videoita tai selfieitä.

Dingojen häiritsemisestä voi saada jopa 7000 euron sakon, kertoo australialainen 7News.

– Olen varma, että ne [pennut] olivat tosi söpöjä, mutta emo on ollut lähistöllä, ja kuka tahansa äiti puolustaa lapsiaan vimmaisesti, Queenslandin ympäristöministeri Leanne Linard kommentoi.

– Ei ole mahdollista, että kumpikaan turisteista voisi väittää olleensa epätietoinen asiasta. Saarella on kaikkialla kylttejä. Tämä on jatkuva haaste.

Katso myös: Tuhannet tungeksivat ottamaan somekuvia "taianomaiselle joelle" – viranomainen kiirehti varoittamaan

Lähteet: CNN, 7news

Lue myös:

    Uusimmat