Narsistisuus ja vähäinen älykkyys ennakoivat, että ihminen saattaa hurahtaa astrologian oppeihin, esittää tuore ruotsalaistutkimus.
Samaan aikaan, kun kirkosta eroavien määrä lisääntyy, uushenkisyys kasvattaa länsimaissa suosiotaan. Yhä useampi ihminen uskoo esimerkiksi astrologiaan, jossa maailmankatsomusta määrittelevät taivaankappaleiden liikkeet. Yksi tunnettu muoto astrologiasta ovat horoskoopit.
Lundin yliopiston tutkijat ovat selvittäneet, millaiset ihmiset astrologiaan uskovat. He keräsivät vastauksia 264 osallistujalta, jotka vastasivat anonyymiin verkkokyselyyn. Kyselyssä mitattiin osallistujien suhtautumista astrologiaan, persoonallisuutta, narsismia ja älykkyyttä.
Yllätyksekseen tutkijat huomasivat, että narsistiset piirteet olivat vahvin astrologiaan uskomista enteilevä piirre. Älykkyydellä ja uskolla astrologiaan oli negatiivinen yhteys. Kärjistäen voisi siis sanoa, että horoskooppeihin luottaminen enteilee ihmisen olevan itsekeskeinen ja tyhmä.
Sen sijaan mitä fiksumpi ihminen on, sitä epätodennäköisemmin hän tutkimuksen mukaan uskoo astrologiaan.
Luonteenpiirteistä sovinnollisuus ja ulospäinsuuntautuneisuus linkittyivät astrologiaan uskomiseen, mutta yhteys oli heikompi.
Lue myös: Mikä on persoonallisuushäiriö, mikä vain luonteenpiirre? "Narsisti-sanasta on tullut lyömäase"
Horoskoopit voivat lisätä itsekeskeisyyttä
Tutkijat epäilevät, että narsististen persoonien vahvan yksilökeskeinen maailma voi selittää yhteyttä astrologian oppeihin uskomiseen. Yksilökeskeisyyttä painottava kulttuuri on voinut johtaa egoistiseen maailmankatsomukseen muillakin kuin varsinaisilla narsisteilla.
Astrologiset ennustukset ja horoskoopit saattavat ruokkia ylemmyyden tunteita ja lisätä itsekeskeisyyttä entisestään. Kuten tutkimuksen nimikin kuuluu: "Jopa tähtien mielestä olen ylivertainen".
