Kaksi kuukautta siinä meni, mutta nyt Venäjä hyökkää "järkevämmin" – Ukraina: Venäjä valloittanut useita kyliä
Ukrainan mukaan Venäjän joukot ovat tunkeutuneet syvemmälle maan itäosaan ja ottaneet haltuunsa useita kyliä.
Hyökkäyssotaa Ukrainassa käyvä Venäjä pyrkii saamaan hallintaansa Donbassin alueen Itä-Ukrainassa.
Ukrainan puolustusministeriön mukaan Venäjä on työntänyt Ukrainan joukkoja pois kahdesta kylästä Harkovan alueen eteläosassa sekä saanut haltuunsa taajaman Donetskissa ja toisen Luhanskissa.
Puolustusministeriö myös varoitti Venäjän joukkojen jatkavan hyökkäystään Sjevjerodonetskin eteläpuolella.
Venäjän viimeaikojen hyökkäyksistä yhteenveto on se, että maan armeija on kahden kuukauden jälkeen alkanut vihdoin hyökätä Ukrainassa "järkevämmin", kirjoittaa yhdysvaltalainen sotaa analysoiva ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW).
– Venäläisjoukot ovat ottaneet käyttöön järkevämmän toimintamallin Itä-Ukrainan liikkeissään. Näin ainakin Iziumin ja Rubizhnen välisellä linjalla, toteaa ISW.
Ajatushautomon mukaan Venäjän joukot etenevät useilla suurin piirtein samansuuntaisilla teille, jotka ovat riittävän lähellä toisiaan, että eri yksiköt pystyvät tarpeen tullen tukemaan toisiaan.
Tässä on suuri ero Venäjän asevoimien ensiviikkojen hyökkäyksiin, joilta puuttui sekä painopiste että tarvittava paikallinen ylivoima.
Venäjä ikään kuin pyrki liian pienillä joukoilla saavuttamaan menestystä kaikilla rintamaosilla. Tämän virheen merkittävimpänä korjausliikkeenä voidaan pitää Kiovan alueelta vetäytymistä.
Uusi strategia tuottaa tulosta
Huhtikuun alussa Venäjä veti käytännössä kaikki sotilaansa pois Kiovan ympäristöstä ja heitti ne suoraan tuleen Itä-Ukrainaan.
Tappion kärsineiden, jo kuluneiden yksiköiden komentaminen uusiin taisteluihin ei tosin ole erityisen järkevää, sanoi Iso-Britannian yleisradion BBC:n haastattelema strategian professori Phillips O’Brien St. Andrewsin yliopistosta.
Niin tai näin, Iziumin ja Rubizhnen välisellä linjalla uusi, järkevämmäksi kuvailtu strategia näyttää tuottavan Venäjän kannalta myönteisiä tuloksia.
– Venäjän joukkojen eteneminen tällä linjalla sujuu paremmin kuin mikään muu Venäjän hyökkäys sodan tässä vaiheessa, Institute for the Study of War arvioi.
ISW:n mukaan Venäjän hyökkäys etenee pikemminkin suunnitelmallisesti kuin nopeasti.
– Ei ole selvää, kuinka pitkälle he pystyvät etenemään tai kykenevätkö joukot piirittämään suuria määriä ukrainalaisjoukkoja, ISW toteaa.
Uusimmat
-
11:09
Johanna Puhakka ja Samuel Glassar siirappisella somevideolla
-
10:59
Poliisi teki huumetallista jättilöydön
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
Lataa lisää