Kaksi iranilaista syytteeseen Bangkokin räjähdyksistä

Thaimaan viranomaiset ovat asettaneet kaksi iranilaista syytteeseen Bangkokissa tapahtuneista iskuyrityksistä. Asiasta kertoi Thaimaan ulkoministeri tänään.

Iran kiisti aiemmin, että sillä olisi mitään tekemistä Bangkokin räjähdysten kanssa. Iranin televisio syytti verkkosivuillaan iskuista Israelia.

Thaimaalaisten viranomaisten mukaan iskujen varsinaisina kohteina olivat israelilaiset diplomaatit, mutta iskut epäonnistuivat. Israelin lähetystöjä vastaan hyökättiin maanantaina myös Georgian ja Intian pääkaupungeissa.

Bangkokissa tapahtui tiistaina useita räjähdyksiä, joissa haavoittui ainakin viisi ihmistä. Yhdessä räjähdyksistä pommimies menetti jalkansa yrittäessään heittää räjähdettä. Hänellä kerrottiin olleen Iranin passi.

Bangkokin iskuryhmään kuului tiedustelulähteiden mukaan kolme iranilaista miestä.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat