"Kaikki kokemukset eivät ole juuri sinun kokemuksiasi" – adoptioäiti vastaa väitteisiin, joiden mukaan hän ei ole oikea äiti

Reddit-käyttäjä kertoo, miten hän vastasi saamaansa kritiikkiin.

Reddit-käyttäjä vietnamazinggg sai sosiaalisessa mediassa kuulla, ettei ole ”oikea äiti” lapselleen, koska perheen lapsi oli adoptoitu. Reddit-käyttäjä kertoo, miten hän vastasi saamaansa kritiikkiin.

– Ehkä sinun määritelmäsi mukaan lapseni ei ole osa minua – hän ei muistuta minua tai vaimoani. Annas kun kerron, mitä vanhemmuus minulle on. En synnyttänyt tätä lasta tunteja, synnytin häntä VUOSIA. Odotin vuosia saadakseni kuulla, että meidät on valittu, ja saisimme viimein luvan olla vanhempia. En tuntenut synnytyskipuja. Tunsin uskomatonta tyhjyyden kipua sydämessäni ja kodissani, kun vaimoni ja minä halusimme perustaa perheen adoption avulla, vietnamazinggg kirjoittaa.

– En saanut herätä keskellä yötä ruokkimaan ihanaa lastani. Minä kuitenkin vietin useita öitä maaten hereillä ja rukoillen ketä tahansa kuuntelijaa, että saisimme olla seuraavia. Kysellen itseltäni, miksei meitä jo valittu. Luin adoptioprofiileja uudelleen ja uudelleen ja lähetin loputtomia sähköpostitiedusteluja lapsista, jotka etsivät adoptiokotia, ja minulle vastattiin ei, ei, ei, aina uudelleen.

Hän huomauttaa, että muut maailman aikuiset ovat aiemmin tuottaneet pettymyksiä perheen lapselle koko hänen elämänsä ajan.

– Luuletko, etten nuku huonosti? Hän ei ehkä herätä minua ruokkimaan itseään muutaman tunnin välein, mutta hän huutaa unissaan – epäilemättä hän elää uudelleen adoptoiduksi tulemista edeltäneen elämänsä traumoja.

Lopuksi vietnamazinggg muistuttaa, etteivät kaikki ihmiset koe asioita samalla tavalla.

– Kaikki kokemukset eivät ole juuri sinun kokemuksiasi. Eivät kaikki äidit ole äitejä siksi, että synnyttivät. Eivät kaikki lapset ole sinun tai ”osa sinua” vain siksi, että he kasvoivat sisälläsi. Lapseni tulee aina olemaan osa minua, koska taistelemme tästä elämästä yhdessä.

"Miten lapsi syntyi, jos äiti ei synnyttänyt?"

Teksti on kerännyt satoja kommentteja, joissa äidit kertovat kokemuksiaan: moni on saanut kuulla, ettei ole ”oikeasti synnyttänyt,”, koska lapsi on syntynyt keisarileikkauksella.

– Lapseni oli perätilassa ja napanuora oli kiertynyt hänen ympärilleen muutaman kerran, joten hän ei mitenkään olisi selvinnyt, jos keisarileikkausta ei olisi tehty. ”No, tiedäthän, kun saat seuraavan lapsesi, aiotko oikeasti synnyttää, vai tehdä keisarileikkauksen, jotta et pilaa mitään alapäässäsi?” Siis mitä hittoa, yksi kommentoija kertoo kokemuksistaan.

– Haluaisin todella, että joku vastaisi tähän (väitteeseen) katsomalla lastaan hämmentyneenä  ja kysymällä, miten lapsi syntyi, jos äiti ei synnyttänyt? Koska yhtä ei todella voi olla ilman toista, toinen toteaa.


Lähde: Reddit

***


Lue myös:

    Uusimmat