Hurstin juhlassa esiintyneet laulajat toivovat, että viesti vähävaraisten joulujuhlasta välittyy myös päättäjille.
Laulaja Hanna Pakarinen esiintyi jo neljättä kertaa Hurstin yksinäisten ja vähävaraisten joulujuhlassa. Hän pitää esiintymistä ja aikansa antamista merkityksellisenä asiana.
– Nämä on näitä hetkiä, että jos pystyy laululla antamaan lohtua, tunnelmaa, ajatusta, niin mielellään sen tekee. Itsellekin tästä on tullut joulutraditio. Tykkään antaa ajan aatostani tähän, Pakarinen sanoo MTV Uutisten haastattelussa.
Pakarinen on nyt myös toista kertaa järjestämässä ja koordinoimassa esiintyjiä Hurstin joulujuhlaan. Hän kertoo, että moni artisti haluaisi tulla esiintymään juhlaan.
Tänä vuonna lavalla nähtiin Hanna Pakarisen lisäksi muun muassa Mira Luoti ja Mikko Kuustonen.
– Tulijoita olisi paljon, Pakarinen toteaa.

"Todella surullista"
Tänä vuonna osa joulujuhlaan tulijoista jouduttiin käännyttämään ovelta pois, sillä paikkoja tai ruokaa ei riittänyt kaikille halukkaille. Hurstiapu-yhdistyksen toiminnanjohtaja Sini Hursti kertoi MTV:lle, että näin kävi nyt ensimmäistä kertaa Messukeskuksessa.
He olivat varautunneet 2 000 ihmisen ruokkimiseen, mutta ottivat lopulta sisälle noin 2 200 ihmistä. Lahjoitettavia ruokakasseja ei kuitenkaan riittänyt kuin 2 000 ihmiselle.

Lue myös: Ruokaa ei riittänyt kaikille Hurstin joulujuhlassa
Hanna Pakarinen pitää surullisena sitä, että kaikki halukkaat eivät päässeet mukaan.
– On todella surullista ajatella, että ulkopuolelle on jäänyt ihmisiä, ja he joutuvat lähtemään kotiin nälkäisinä. Toivoisin, että asioita tehtäisiin niin ettei näin olisi.
2:25Katso videolta Sini Hurstin haastattelu.
"Kaunis kotijoulu ei ole itsestäänselvyys"
Laulaja Mikko Kuustonen sanoo, että juhlassa esiintyminen tekee joulusta myös merkityksellisen itselleen.
– Täytyy muistaa, että kaunis kotijoulu ei ole itsestäänselvyys, hän sanoo MTV:lle.
Hän sanoo toivovansa, että kohtaamiset ja viestit vähävaraisten juhlasta tavoittavat myös päättäjät.
– Asiat eivät ole pelkkiä numeroita, vaan puhutaan ihmisistä, Kuustonen toteaa.

Juhlaan odotettiin myös presidentti Sauli Niinistöä, mutta hän ei sairastumisensa vuoksi osallistunut juhlaan tänä vuonna.
Niinistöllä on ollut tapana osallistua Hurstin joulujuhlaan. Hurstien mukaan hänen kanssaan on sovittu, että hän käy juhlassa joka toinen vuosi.
