Kaija Koo avoimena vaikeista vuosistaan: ”Ajattelin, että jos loppuelämäni on tällaista, en halua elää”

Kaija Koo avaa arkeaan Maria Veitolalle.

Laulaja Kaija Koo kertoo avoimesti nuoruudessa kokemistaan peloista Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa. Hän kertoo pelänneensä sosiaalisia tilanteita niin paljon, että joutui linnoittautumaan kotiinsa.

Pelot saivat vallan, kun Kaijan isä kuoli traagisessa lento-onnettomuudessa vuonna 1986. Lentämistä ja lentokoneita rakastanut isä oli lähtenyt lentämään rakentamallaan pienkoneella, joka putosi. Parikymppisen Kaijan elämä suistui raiteiltaan.

– Se oli todella vakava paikka. Ajattelin, että jos loppuelämäni on tällaista, en halua edes elää, hän sanoo.

Kaija kuvailee, kuinka vaikeaa hänen oli olla muiden ihmisten kanssa. Hän jännitti niin paljon, ettei välttämättä edes kuullut puhetta. Kaija päätti pysyä kotona, mutta jo puhelimen soiminen nosti kauhun hien otsalle.

Maria Veitola kysyy, oliko Kaijalla tuohon aikaan itsetuhoisia ajatuksia. 

– Kyllä kävi tällaisia mielessä, Kaija Koo myöntää.

Yökylässä Maria Veitola torstaisin klo 21 MTV3-kanavalla. 

Lue myös:

    Uusimmat