Jorma Uotinen elämänsä käännekohdasta: ”Kysyin, että tarvitaanko minua vielä?”

3:04
Jorma Uotinen Jaguarin ratissa.

Jorma Uotinen kertoo kipeästä erosta.

Jorma Uotinen päästää Maria Veitolan kurkistamaan kotiinsa ja arkeensa Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa. Ohjelmassa käsitellään Uotisen pitkää suhdetta Helena Lindgrenin kanssa. Pari oli yhdessä lähes 20 vuotta, kunnes päätyi eroon.

Uotinen myöntää, että ero oli hänelle vaikea paikka. Samaan aikaan hänen työnsä Kansallisbaletissa loppui.

– Sitten tuli yhtäkkiä sellainen, että minulla ei ole enää työpaikkaa, eikä kotonakaan ole ketään. Kysyin, että tarvitaanko minua vielä? Kelpaanko minä enää mihinkään? Riitänkö minä? Uotinen muistelee.

Eron jälkeen Uotisella oli lyhyt suhde. Seurustelu kuitenkin kariutui Uotisen mukaan siihen, että toinen osapuoli olisi halunnut heti yhteisen elämän.

– Minä en ollut ollenkaan valmis siihen, että alan asumaan jonkun kanssa uudestaan samassa huushollissa, enkä ole siihen vieläkään valmis. Se on minun joku sellainen ominaisuuteni, Uotinen kertoo.

Uotinen kertoo, ettei enää aktiivisesti etsi uutta suhdetta.

– Jossain vaiheessa olin ehkä niin sanotusti tyrkyllä, mutta sitten ymmärsin, että kun olet yli 60-vuotias, niin kyllä ne mahdollisuudet kapenevat aika paljon, hän sanoo.

Yökylässä Maria Veitola alkaa torstaina 24.1. klo 21 MTV3-kanavalla.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja