Käräjäoikeus antaa tänään tuomionsa kahden Helsingin poliisissa työskennelleen miehen rikossyytteistä.
Jutussa syytetään Helsingin poliisin rikoskomisariota virkavelvollisuuden rikkomisesta, virkasalaisuuden rikkomisesta ja kunnianloukkauksesta ja vanhempana konstaapelina toiminutta miestä kunnianloukkauksesta ja perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä.
Syyttäjän mukaan rikoskomisario rikkoi virkavelvollisuuttaan ryhtymällä oma-aloitteisesti selvittämään, onko poliisi toiminut oikein kokoomuksen entistä puoluesihteeriä Harri Jaskaria koskevassa vanhassa tutkinnassa.
Rikosepäilyä perustellaan sillä, että poliisia koskevaa tutkintaa voi tehdä vain syyttäjä, ei toinen poliisimies. Pitkän uran talousrikostutkinnassa tehnyt rikoskomisario kiistää menneensä syyttäjän alueelle, mutta on kertonut esimerkiksi kuulusteluissa selvitelleensä mahdollista virkarikosta.
Vanhassa tutkinnassa, jota rikoskomisario penkoi, oli kysymys Jaskarin yli kymmenen vuotta vanhoista rikosepäilyistä. Häntä epäiltiin pahoinpitelyistä, kahdesta laittomasta uhkauksesta ja parituksesta. Suurin osa rikosepäilyistä, mukaan lukien paritus, kuivui kasaan. Jaskari tuomittiin lopulta vuonna 2007 laittomasta uhkauksesta, ja hän menetti paikkansa puoluesihteerinä.
Lisää aiheesta: Syyttäjä: Poliisi tutki laittomasti vanhaa poliitikon paritusjuttua – toinen poliisi levitti kansanedustaja Kari Tolvasesta valheellisia vihjauksia
Epäili, että poliitikkoja suojeltiin
Syytetty rikoskomisario kertoi kuulusteluissa, että alkoi kaivella Jaskarin vanhaa rikostutkintaa, koska arveli, että poliitikot olisivat päässeet vaikuttamaan tutkintaan.
