Pirkanmaalainen bloggaava kotiäiti saa jatkuvasti perustella valintojaan niin netin anonymiteetin suojista kommentoiville kuin puolitutuillekin.
”On ollut hetkiä, kun mietin, olenko ihan sekaisin tehdessä tätä vuodesta toiseen, mutta lopulta tämä on juuri se mikä tuntuu oikealta.”
Näin kirjoittaa bloggaaja ja kotiäiti Terhi Nyykooli Äiti ja Melukylän lapset -blogissaan.
Nyykooli on 33-vuotias viiden lapsen äiti, joka on ollut kotona viimeiset kahdeksan vuotta. 21-vuotiaana ensimmäisen lapsensa saanut Nyykooli päätyi sattumien kautta kotiäidiksi, vaikka nauroi vielä teini-ikäisenä ajatukselle, että hän ikinä liikkuisi kadulla lastenvaunuja työnnellen.
Kahdeksan vuoden kotiäitiyden jälkeen Nyykoolilla on vankka kokemus kotona lasten kanssa olemisen niin ihanimmista kuin haastavimmistakin puolista. Yksi ikävimmistä puolista on syy, miksi Nyykooli päätyi avaamaan aihetta myös blogissaan: kotiäitiyttä saa edelleen puolustella valintaa kauhisteleville, joille se ei oikeastaan kuuluisi millään tavalla.
– Kommentit ovat lähinnä sitä, että kuinka minä kestän tätä arkea päivästä toiseen, eikö minulla tule tylsää, ja enkö kaipaa aikuista seuraa. Sitten ollaan huolissaan raha-asioista, että miten sitä riittää, Nyykooli kertoo.
Blogissaan perhearjestaan ja kotiäitiydestä kirjoittava Nyykooli saa perustella valintaansa alati.
– Jos tulee puheeksi, missä olen töissä ja sanon, että olen kotona, ja olen ollut jo kahdeksan vuotta, niin siinä osalla leuka tipahtaa polviin. Osa taas sanoo, että onpa siistiä, olisinpa minäkin halunnut.
Kotiäidin arjesta tuntuu Nyykoolin mukaan monella olevan täysin väärä käsitys.
– Ajatellaan, että mä juoksen tuolla kavereiden tykönä kahvilla tai vain hengailen kotona. Välillä ikävät kommentit saavat miettimään, että onko tämä kotiäiteys oikeasti näin rankkaa, mitä kuvittelen. Olenko tehnyt oikean valinnan? Jotkut töissä käyvät sanovat, että täällä me elätetään sinut, että menisit oikeisiin töihin. Silloin tekisi mieli selventää, että tervetuloa meille katsomaan, mitä se arki on.
”En ole mielestäni menettänyt mitään”
Nyykooli ei jäänyt kotiin heti esikoisensa syntymän jälkeen.
Nyykoolit saivat ensimmäisen lapsensa vuonna 2005. Esikoinen aloitti päivähoidon vuoden ja kahden kuukauden ikäisenä, jolloin Nyykooli jatkoi opintonsa loppuun ja aloitti sitten työt. Seuraava raskaus päättyi hankalaan keskenmenoon, joka sai Nyykoolin heräämään siihen, ettei lasten saanti välttämättä olekaan helppoa. Kun toinen lapsi syntyi sitten huhtikuussa 2009, ja kolmas ilmoitti tulostaan melko nopeasti perään, Nyykooli ei enää haikaillut takaisin työelämään.
Lopulta ei enää ollutkaan työpaikkaa, jonne palata. Samaan aikaan yhdellä lapsista todettiin lastenreuma, jonka myötä arkeen tuli aivan uudet kuviot.
– Silloin oli selvä juttu, että minä jään kotiin, Nyykooli sanoo.
Kahdeksan vuoden kotiäitiydestä puhuttaessa helposti unohtuu, että vuosiin mahtuu myös neljän lapsen syntymä. Neljäs lapsi syntyi vuonna 2013 ja kuopus vuonna 2015.
Terhi Nyykoolin kotialbumi
– Parasta tässä on se, että näen jokaisen lasten kehityksen ja kasvun hetken itse, eikä minun tarvitse kuulla niistä keltään toiselta. Sitten olen itse myös kasvanut tässä hurjasti. En ole mielestäni menettänyt mitään, vaan saanut paljon, vaikka ei tämä mitään ruusuilla tanssimista ole ollut.
Ehdottomasti hankalin puoli kotiäidin roolissa on rahatilanne. Tietyistä asioita on joutunut luopumaan, eikä ulkomaanmatkoja tehdä. Nyykooli korostaa, että lasten harrastuksista ja muista kivoista jutuista ei tingitä. Rahankäyttö vaatii vain enemmän suunnittelua.
– Välillä olo on kuin perhepäivähoitajalla, jolta ei koskaan haeta lapsia pois.
Toistaiseksi blogi on Nyykoolille pieni sivutyö, joka kuitenkin tarjoaa merkityksellisen väylän vertaistukeen muiden samassa tilanteessa olevien vanhempien kanssa. Tarkkoja tulevaisuuden suunnitelmia Ruovedellä asustavalla perheellä ei ole, mutta työelämään paluu häämöttää äidillä väistämättä edessä.
– Nyt ajatuksena on, että olen kotona niin kauan, kunnes nuorin täyttää kolme vuotta. Haaveissani olisivat kätilön opinnot, mutta koulu sijaitsisi 70 kilometrin päässä Tampereella. Olen mennyt sillä periaatteella, että jos löytyy tosi kiva paikka, mihin haluaisin töihin, niin tarttuisin siihen kyllä. 5000 asukkaan kunnassa on kuitenkin vähän mahdollisuuksia, Nyykooli harmittelee.
Toistaiseksi Nyykooli haluaa kuitenkin nauttia jokaisesta hetkestä, jotka saa viettää lasten kasvua seuraten. Työelämään paluu olisi perheenäidin mukaan todennäköisesti suurempi mullistus lapsille kuin hänelle itselleen. Perheen koululaiset ovat tottuneet, että äiti auttaa läksyissä ja välipalan teossa heti koulun jälkeen.
– Tämä on kuitenkin lopulta niin pieni hetki minun elämästäni.
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.