Kahdeksan vuotta koomassa – onko se oikein?

Israelin entinen pääministeri Ariel Sharon, 85, on ollut koomassa kahdeksan vuotta. Hän sai vakavan aivoverenvuodon tammikuussa 2006. Nyt kansainväliset uutistoimistot kertovat Sharonin elintoimintojen heikentyneen entisestään.

Lääkäriliitto: Tehohoitohan on ajateltu ohimeneväksi vaiheeksi, jolla turvataan elintoiminnot.

– Aiheesta voisi pitää luennon eikä yhtä oikeaa vastausta ole kaikille. En usko, että Suomessa olisi pidetty syvästi tajuttoman elintoimintoja näin kauan yllä, vastaa Etenen eli valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan pääsihteeri Ritva Halila.

Suomen Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve sanoo, että nyt jälkeenpäin ajatellen kahdeksan vuoden aika tuntuu kohtuuttomalta sekä potilaan ja omaisten että sairaanhoitojärjestelmän kannalta. Mutta.

– Tehohoitohan on ajateltu ohimeneväksi vaiheeksi, jolla turvataan elintoiminnot. Ja kun lähdemme pelastamaan elintoimintoja, emme tiedä, mihin päädymme. Eivät tienneet Sharonin lääkäritkään kahdeksan vuotta sitten. Tämä on paitsi hyvin vaikea eettinen kysymys myös vaikea hoidollinen kysymys, Pälve sanoo.

Myös Halila muistuttaa, että hengitystoimintojen ylläpidon tarkoituksena on aina potilaan toipuminen hyvään ja tyydyttävään elämään.

– Jos ihminen on syvässä tajuttomuuden tilassa ja hengityskoneessa, toipumisesta tällaiseen hyvään elämään vuosien jälkeen ei ole kyllä enää toiveita. Lisäksi näin iäkkään henkilön ollessa kyseessä alkavat voimavarat, toipumisresurssit, olla huonot, Halila sanoo.

Oliko Sharonilla hoitotahto?

Sekä Etenen pääsihteeri Halila että Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Pälve korostavat, etteivät he tiedä Sharonin hoidon yksityiskohtia, esimerkiksi sitä, kuinka tähän on päädytty ja miten hoitavat lääkärit ovat arvioineet hänen tilaansa vuosien aikana. Ja siksi kysymykseen on mahdotonta vastata.

– Tarkoittaako uutistoimistojen käyttämä termi kooma syvää tajuttomuuden tilaa, jossa potilas hengittää itse? Vai onko Sharon ollut lisäksi koko ajan kytkettynä hengityskoneeseen? Halila pohtii.

– Lääketiede ei edes tunne sellaista asiaa kuin kooma. Korostan aina opiskelijoillekin, että pitää puhua potilaan tajunnan tasosta, joka voidaan mitata. Ja sitähän me emme tiedä Sharonista, Pälve toteaa ja jatkaa:

– Ovatko esimerkiksi Sharonin omaiset vaatineet nesteytyksen jatkamista? Oliko Sharon ilmoittanut ennen aivoverenvuotoa niin sanotun hoitotahtonsa? Mitä Israelissa ajatellaan Sharonin kohtalosta ja ennen kaikkea, mitä sanoo Sharonin, omaisten tai lääkärien uskonnollinen vakaumus, koko Israelhan perustuu yhdelle uskonnolle.

"Potilaat eivät ole tasa-arvoisia"

Molemmat asiantuntijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että Sharonin hoitoon on vaikuttanut hänen asemansa Israelissa.

– Potilaat ovat epätasa-arvoisia. Mitä tärkeämpi, kuuluisampi, vaikutusvaltaisempi potilas on kyseessä, sitä tehokkaammin elintoimintoja pyritään pitämään yllä. Onko se Sharonin kohdalla johtanut hyvään vai onko se lisännyt potilaan kärsimyksiä, sitä emme tiedä, Halila sanoo viitaten myös Suomeen.

Pälve puolestaan ottaa esimerkiksi Nelson Mandelan ja Etelä-Afrikan kohtalon.

– Mandela pääsi 94-vuotiaana kotihoitoon tehohoidosta, jossa hän oli ollut toistuvasti. Olen vakuuttunut, että ei hän kotiinsa kävellyt. Me emme tiedä, minkälaista hoitoa hän sai kotona. Kyllä siinä valmisteltiin kansakuntaa Mandelan poismenoon.

Etenen pääsihteeri Halila on myös tieteen etiikkaa valvovan EU:n asiantuntijaryhmän jäsen ja Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Pälve Maailman lääkäriliiton eettisen komitean puheenjohtaja.