Saksassa useita ihmisiä on kuollut kahdessa ampumisessa, kertovat paikallisviranomaiset Deutsche Wellen mukaan. Poliisi kertoo Twitterissä, että epäilty hyökkääjä ja toinen ihminen on löydetty kuolleena asunnosta.
Uutistoimisto Reutersin mukaan poliisi epäilee ampujan tehneen itsemurhan kotonaan. Saksalaislehti Bildin mukaan tekijän uskotaan olleen saksalainen mies, jonka autosta löydettiin ammuksia sekä aselehtiä.
Poliisin mukaan ei ole viitteitä siitä, että tekijöitä olisi useampi. Aikaisemmin useat mediat kirjoittivat, että tekijöitä olisi mahdollisesti enemmän kuin yksi.
Epäillyn motiivista ei ole tietoa.
Poliisi ei Guardianin mukaan ole vielä vahvistanut iskujen määrää. Hessenin osavaltion poliisi kertoo, että yhdeksän ihmistä on kuollut Hanaun kaupungissa. Lisäksi useiden kerrotaan haavoittuneen. Paikallismedioiden mukaan ainakin osan haavoittuneista tilan kerrotaan olevan vakava.
Mediat: Tekijä siirtyi kahvilasta toiseen
Medioiden mukaan tuli avattiin vesipiippukahvilassa Hanaussa, noin 25 kilometriä Frankfurtista Hessenin osavaltiossa. Paikallismedioiden mukaan kaupungissa tapahtui toinenkin ampuminen toisessa vesipiippukahvilassa.
Poliisi kertoo, että kaupungissa kuultiin keskiviikkona useita laukauksia kymmeneltä illalla paikallista aikaa.
Ensimmäisen ampumisen kerrotaan medioiden mukaan tapahtuneen Midnight-nimisessä vesipiippukahvilassa paikkakunnan keskustassa ja toisen ampumisen Kesselstadtin naapurustossa sijaitsevassa Arena Bar & Cafessa.
Silminnäkijöiden mukaan tumma auto ajoi pois paikan päältä.
