Kahdeksan merkkiä, että stressi tekee sinut sairaaksi
Stressi voi aiheuttaa fyysisiä oireita. Reader’s Digest listasi verkkosivuillaan merkkejä, jotka saattavat kertoa liiallisesta stressistä.
Nokkosihottuma
Jos iholle nousee yhtäkkiä kutisevia, punaisia paukamia, taustalla voi vaikuttaa stressin vaikutuksesta alentunut vastustuskyky. Nokkosihottumalle eli urtikarialle on tyypillistä, että edellä mainitun kaltaiset paukamat ilmestyvät iholle muutamassa kymmenessä minuutissa ja poistuvat parissa tunnissa tai viimeistään vuorokaudessa. Nokkosihottuma myös kutiaa voimakkaasti. Stressaantuneen ihmisen iho voi reagoida ylipäätäänkin herkemmin esimerkiksi kylmälle, kuumalle, voiteille, pyykinpesuaineille tai saippualle.
Heittelehtivä paino
Jos stressihormoni kortisolia erittyy liikaa, se vaikuttaa verensokeriin sekä kehon kykyyn käsitellä rasvaa, proteiinia ja hiilihydraatteja. Tätä kautta seurauksena voi olla painonnousua tai -laskua. Stressi voi lisäksi saada ihmisen sortumaan epäterveellisiin valintoihin, kuten ahmimiseen tai syömättä jättämiseen.
Jatkuva päänsärky
Jos ihmisellä, joka ei ole koskaan ennen kärsinyt päänsäryistä, jyskyttääkin yhtäkkiä ohimossa jatkuvasti, syynä voi olla liika stressi. Stressi vapauttamat kemikaalit voivat aiheuttaa muutoksia aivojen hermoissa ja verisuonissa, mikä taas johtaa päänsärkyyn. Stressi voi niin ikään laukaista migreenin tai pahentaa sitä. Stressiin liittyvä päänsärky voi johtua myös lihasten jännittymisestä.
Toimimaton vatsa
Stressi voi häiritä ruoansulatusta. Mahdollisia oireita ovat esimerkiksi närästys, turvotus, ummetus, vatsakrampit ja ripuli.
Jatkuva flunssa
Koska stressi heikentää vastustuskykyä, stressaantunut ihminen sairastuu helpommin ja toipuu huonommin. Flunssa saattaa kestää ja kestää, koska rasittunut elimistö ei pysty kukistamaan sitä.
Kukkiva naama
Akne ei välttämättä ole vain teini-ikäisten murhe – aikuisella kukkiva naama voi olla stressin syytä. Stressaantuneen ihmisen keho pumppaa ulos enemmän kortisolin kaltaisia hormoneja, mikä taas aiheutta sen, että talirauhaset tuottavat enemmän öljyä. Jos liika öljy ”jumiutuu” karvatuppeihin lian ja kuolleiden ihosolujen kanssa, seurauksena on finnejä.
Aivosumu
Liiallinen määrä stressihormoni kortisolia voi aiheuttaa keskittymisvaikeuksia, muistiongelmia, ahdistusta ja masennusta.
Hiustenlähtö
Merkittävä stressi voi sotkea hiusten normaalin kasvurytmin niin, että karvatupet asettuvatkin lepotilaan, ja muutamaa kuukautta myöhemmin hiukset putoavat pois. Stressi voi myös saada kehon immuunipuolustuksen ikään kuin hyökkäämään karvatuppeja vastaan, jolloin seurauksena on niin ikään hiustenlähtö.
Lähteet: RD.com, Potilaan Lääkärilehti, Terveyskirjasto
"Murehtimiselle ei aina voi mitään"
Työterveyspsykologi Tuuli Viranta-Naulapää puhui stressistä ja sen lievittämisen keinoista Studio55.fi-lähetyksessä helmikuussa 2016.
Uusimmat
-
17:15
Sovittelussa ei sopua, lakot alkavat yksityisissä päiväkodeissa
-
17:15
Maajussi-Asgeirin puolisoehdokas on tunnetun tubettajan äiti – tätä asiaa yksinhuoltaja joutui puntaroimaan
-
16:59
Nato lähettää lisäjoukkoja Kosovoon
-
16:51
Promoottori vihjasi nyrkkeilyn supertähtien huippuottelun mahdollisuudesta
-
16:47
Nämä tahot voivat olla Moskovan iskujen takana, arvioi Jarmo Lindberg: "Jos kyseessä on separatistijoukko, on Venäjällä käsissään uudenlainen ongelma"
-
16:32
Juristi käytti ChatGPT:tä oikeusjutussa – tekoäly viilasi huolella linssiin
-
16:24
SM-liigaseuran toimitusjohtaja irtisanoutunut tehtävästään
-
16:15
Benedict Cumberbatchin kotiin hyökkäsi mies kalaveitsen kanssa – sai teostaan sakkoja ja lähestymiskiellon
-
16:00
Iltalehden avustajan Ukraina-uutisoinnissa epäselvyyksiä – kymmeniä artikkeleita poistettiin verkkosivuilta
-
15:57
Lionel Messi jätti arvokkaan tilaisuuden väliin – nautiskeli samaan aikaan megabändistä Barcelonassa
-
15:53
Mies valeli avovaimonsa exän ulko-oven sytytysnesteellä ja tuikkasi tuleen – murhan yritys vaaransi kerrostalon muutkin asukkaat
-
15:39
Juventus välttää uudet pistemenetykset – suostuu maksamaan sakot väärinkäytösepäilystä
-
15:35
Pääkaupunkiseudulla jyllää HIV-epidemia – Asiantuntija: Testausta tulee tehostaa
-
15:30
Asuntojen hintojen alamäki jatkui huhtikuussa – kauppojen määrä supistui kolmanneksella
-
15:19
Yhdysvaltalaisyhtiö suunnittelee Suomeen kolmea vihreän vedyn tuotantolaitosta – työllistävät suoraan 1 000 henkilöä
-
15:14
Valioliigan sensaationousijan kapteeni edelleen sairaalassa – valmentajalta lisätietoja tilasta
-
15:02
Pitääkö olla huolissaan -ohjelma loppuu – näin Jenni Pääskysaari herkistyy viimeisessä loppujuonnossaan
-
15:01
Lääkäri varoittaa: Etenkin nuorten naisten kiinnitettävä huomiota auringolta suojautumiseen – naiskromosomi taustalla suurempaan melanoomariskiin?
-
14:45
MM-jääkiekolla uskomaton suosio – näin valtava osuus suomalaisista seurasi kotiturnausta
-
14:16
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
Lataa lisää