Kaczynskin hallitus erosi Puolassa

Puolue ehti olla vallassa vuodesta 2005 lähtien.

Puolan pääministeri Jaroslaw Kaczynski esitti tänään hallituksensa eronpyynnön kaksoisveljelleen presidentti Lech Kaczynskille. Uutta hallitusta ryhtyy kokoamaan Kansalaisfoorumin johtaja Donald Tusk.

Kaczynskin konservatiivinen Laki ja oikeus -puolue hävisi viime kuun parlamenttivaalit keskustaoikeistolaiselle Kansalaisfoorumille. Puolue ehti olla vallassa vuodesta 2005 lähtien.

Eroava pääministeri sanoi puheessaan, että hänen hallituksensa jättää tehtävänsä pystyssä päin.

-Talous on hyvässä kunnossa, ja kuluneet kaksi vuotta ovat vahvistaneet Puolan asemaa Euroopassa, Jaroslaw Kaczynski sanoi.

-Presidentti kaavailee Tuskin nimittämistä hallituksenmuodostajaksi myöhemmin tällä viikolla, kertoi presidentin edustaja puoluejohtajien kokouksen jälkeen.

Jaroslaw Kaczynski varoitti Tuskia ryntäämästä ottamaan käyttöön euroa, sillä se voisi eroavan pääministerin mielestä haitata Puolan taloutta. Kaczynski kehotti Tuskia myös saattamaan päätökseen neuvottelut Yhdysvaltain kanssa sen ohjuspuolustusjärjestelmän osien sijoittamisesta Puolaan.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat