Käärijä vastasi fanien kysymyksiin suorassa lähetyksessä – tässä on noloin juttu, mikä hänelle on käynyt
Käärijä ei kertomansa mukaan häpeä juuri mitään, mutta yksi nolo sattuma vuosien takaa ei unohdu.
Suomen euroviisuedustaja Käärijä vieraili Huomenta Suomen sohvilla keskiviikkona 17. toukokuuta kertaamassa matkaansa Euroviisuissa.
Lähetyksessä Käärijä vastasi myös fanien hänelle lähettämiin kysymyksiin. Yksi kysymys oli, mikä on noloin juttu, mikä hänelle on koskaan tapahtunut. Käärijä kertoi, ettei hän yleensä juuri häpeä mitään, vaan sen sijaan nauraa hänelle sattuneille asioille.
– Missä menee se nolouden raja, mulla sitä rajaa ei oikeastaan ole.
Yksi tapaus takavuosina oli kuitenkin sellainen, joka nolotti, ja tavallaan hävettää hieman yhä.
– Vuosia takaperin yhdessä suhteessa piti laittaa ex-kumppanille viestiä, että "tämä oli tässä", mutta se meni mun mummille. Niin muistan, että silloin hävetti ja tuli pientä morkkista.
Mummilta tuli Käärijän mukaan myös vastaus.
– Hän laittoi, että "mikä oli tässä". En muista, mitä sen jälkeen vastasin, mutta meillä on mummin kanssa kaikki hyvin.
Käärijä sijoittui Euroviisuissa toiseksi 526 yhteispisteellä. Ruotsin Loreen voitti Euroviisut 583 pisteellä.
Alla olevalla videolla Käärijän erikoishaastattelu kokonaisuudessaan.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää