Kääntöraiteelle päätyneen Mikon kummitusjuttu naurattaa somessa: "Pelkäsin astuneeni Länsimetroon"

– Lähdin Kampista metrolla Ruoholahteen, mutta tämä menikin "kääntöraiteelle" eikä päätynyt mihinkään. Nyt olen yksin metrossa joka seisoo jossain pimeydessä. Pelkään astuneeni vahingossa Länsimetroon enkä pääse ehkä enää koskaan kotiin. Last in line, Aarne kirjoitti runsaasti tykkäyksiä keränneessä päivityksessään.

Erityisen hauskan tilanteesta tekee se, että päivityksen kommenteissa käy ilmi, että samaisessa "kummitusjunassa" on ollut toinenkin yksinäinen matkustaja.

– Aavemaisen tästä tekee se, että mun FB-feedissä tämä ja ystäväni tismalleen samanlainen päivitys (myös kuva ihan samanlainen) olivat peräkkäin. Olittekohan samassa metrossa? Vai onko tämä taas jotain FB kiertopostauksia...? ihmettelee yksi päivityksen kommentoija.

Aarne vahvistaa törmänneensä junassa kohtalotoveriin. Hän kirjoitti kommenttikenttään vivahteikkaan ja jopa aavemaisen tarinan, joka kuulemma on aivan totta.

Aarne sanoo puhelimessa MTV Uutisille, että vaikka kommentti on kieli poskessa kirjoitettu, se pitää kutakuinkin kutinsa.

Tällaisen tarinan Aarne kertoi kommenttikentässä:

Tapahtui seuraavaa: Kun olin ollut jonkin aikaa vaunussa, löysin sieltä toisen eloonjääneen. (Tämä ehkä oli Millan mainitsema toinen FB-päivittäjä.) Ihmettelimme, mihin olimme joutuneet. Olimme molemmat nousseet Kampista metroon emmekä olleet ajaneet Ruoholahden ohi, siitä ei ollut epäilystäkään. Olimme ymmällämme, mutta päätimme odottaa. Jossain vaiheessa huomasin kaukana vaunun päässä naisen joka tuli meitä kohti. Lähempänä näin, että kalvakalla naisella oli HSL:n univormu. Kun hän lipui ohitsemme, avasin suuni kysyäkseni missä olemme, mutta ennen kuin ehdin päästää ääntäkään, nainen sanoi arvoituksellisesti hymyillen "Saavumme pian Kamppiin". Nainen katosi. Jäimme taas odottamaan. Sen jälkeen menetin ajantajuni, saattoi kestää minuutteja, ehkä tunteja, vuosia, mutta äkkiä tajusin, että metro liikkuu, ja toden totta pysähdyimme Kampin metroasemalle. Samaan paikkaan josta olin lähtenyt. Joulukiireiset ihmiset tunkeutuivat vaunuun, josta minä kiirehdin ulos. Näin valotaulusta että se oli nyt menossa Mellunmäkeen. Näin kohtalotoverini laiturin toisessa päässä. Katsoimme toisiamme. Ehkä hän oli ainoa joka olisi voinut todistaa että olimme olleet samalla matkalla. Mutta en olisi uskaltanut kysyä.