Jyrsijät aiheuttavat yhä kalliimpaa tuhoa kodeissa – älä tee näitä mokia: "Houkuttelevat rotat helposti paikalle"

Testasimme"minuuttisiivouksen"– tarvitset vain 3 minuuttia 0:37
Testasimme minuuttisiivouksen! Tämä oli tulos.

Jyrsijät voivat nakertaa kodin omistajan lompakkoon ison loven.

Vakuutusyhtiö If kertoo tiedotteessaan, että voimakkaasti kasvaneeseen rotta- ja hiiriongelmaan tarvitaan yhä useammin torjunta-apua ammattilaisilta. Yhtiön tilastojen mukaan tuhoeläimet aiheuttavat rakennuksille yhä enemmän kalliita vahinkoja.

Vuonna 2020 If sai 150 prosenttia edellisvuotta enemmän ilmoituksia kotitalouksien rottavahingoista. Rottia alkoi houkutella ravinnon perässä siirtyminen asuinalueille, kun yhä useampi jäi aiempaa enemmän kotiin. Koronapandemian myötä meno keskusta-alueilla hiljeni ja ravintoloiden ruokajätteen määrä väheni. 

Viime vuoden loka-joulukuussa Ifin tarjoaman tuhoeläintorjuntapalvelun hiiritorjuntojen määrä kasvoi 30 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. 

Pienet vipeltäjät eivät ole vain epämiellyttäviä, vaan hiiren hampaissa vaurioitunut sähköjohto voi aiheuttaa pahimmassa tapauksessa oikosulun tai tulipalon.

Tuhoeläimistä erityisesti rotat ovat viime vuosina aiheuttaneet talon rakenteille yhä enemmän vahinkoa. Ifin mukaan vahingot ovat olleet aiempaa laajempia. 

– Tuhot voivat kasvaa mittaviksi, kun jyrsijät pääsevät nakertamaan omassa rauhassa rakenteita ja putkia aiheuttaen vahinkoa talolle. Kustannuksiltaan yli 10 000 euron jyrsijävahingot eivät ole tavattomia, kertoo Ifin omaisuusvakuutusten tuotepäällikkö Laura Utunen tiedotteessa.

Rottien esiintymiseen voi myös itse vaikuttaa

Jos omassa kodissa havaitsee rotan, kannattaa kääntyä pikimmiten ammattilaisten puoleen. Tietyillä keinoilla asukas voi myös itse vaikuttaa rottien esiintymiseen oman kodin lähistöllä.

– Maahan jäänyt linnunruoka, puusta pudonneet omenat ja rikkinäiset jäteastiat houkuttelevat rotat helposti paikalle, Utunen vinkkaa.

– Myöskään viemärirottia ei kannata vahingossa ruokkia kaatamalla viemäriin ruokajätettä tai rasvaa.

Viisi vinkkiä jyrsijäongelman ehkäisyyn

Olisi hyvä, jos jyrsijöiden pääsy sisälle pyrittäisiin estämään ennen kuin yhtäkään kodin nurkista löytää. If antaa joukon vinkkejä, joilla jyrsijät voi pitää loitolla kodista ja kesämökiltä.

  1. Tarkasta ovien ja ikkunoiden reunukset. Hanki jyrsijäverkko estämään jyrsijöiden pääsy rakenteisiin. Hiiri pääsee livahtamaan sisään suurin piirtein kolikon kokoisesta aukosta.
  2. Käytä ehjiä ja puhtaita roska-astioita sekä sisällä että ulkona. Varmista, ettei jyrsijä pääse omin neuvoin kompostiin.
  3. Säilytä ruokia tiiviissä astioissa ja pidä keittiö siistinä. Myöskään lemmikin ruokia ei kannata jättää näkösälle yöksi.
  4. Huolehdi pihan siisteydestä. Siten esimerkiksi pitkäksi kasvanut nurmikko tai käyttämättömät tavarat eivät tarjoa jyrsijöille piilopaikkoja.
  5. Jos pihalla on omenapuita, kerää ylimääräiset omput pois maasta. Näin jyrsijöille ei ole tarjolla helposti saatavilla olevaa ravintoa pihapiirissä.

Lähde: If

Lue myös:

    Uusimmat