JYPin uusin vahvistus ei vielä kokoonpanossa, tehohyökkääjä sivussa – TPS:llä paha poissaolo

SM-liigassa pelataan torstai-iltana kolme ottelua. JYP ja Jukurit yrittävät kuroa matkaa pudotuspeliviivaan, kun taas Lukko pyrkii nousta takaisin kolmen parhaan joukkoon sarjataulukossa.

Lukko-JYP

Raumalla kohtaavat sarjataulukon kärkikahinoissa majaileva joukkue sekä sarjan pohjamudissa rypevä joukkue.

Lukolle joulukuu oli mainio. Se äityi yhdeksän ottelun voittoputkeen, joka nosti raumalaisjoukkueen parhaimmillaan sarjan kolmanneksi.

Voittoputki kuitenkin katkesi edellisessä ottelussa Turun Palloseuraa vastaan. Voittoputkensa aikana Lukko löysi niin hyökkäyspään tehojaan kuin myös sen puolustuspelaaminen tiivistyi.

Jyväskylän JYPin tilanne sarjataulukossa on vaikea, vaikka se tuleekin illan otteluun 3-1-voitto Porin Ässistä allaan.

Matkaa alimpaan pudotuspeliviivaan on yhdeksän pistettä, joten JYP tarvitsee kipeästi puhtaita kolmeen pisteen voittoja.

Sen sijaan, että JYP olisi vaikeassa tilanteessa heittänyt hanskat tiskiin ja aloittanut myymään parhaita pelaajiaan, hankki jyväskyläläisjoukkue vahvistuksen riveihinsä. Viime kaudella JYP-paidassa kahdeksan ottelua pelannut amerikkalaispuolustaja Jake Newton palasi JYPiin.

Newton ei pelaa kuitenkaan vielä Lukko vastaan, mutta 24-vuotias hyökkääjä Aleksi Rutanen sen sijaan pelaa. Rutanen on pelannut alkukauden KeuPa HT:n riveissä Mestistä, mutta pelaa kauden ensimmäisen ottelunsa SM-liigassa.

JYPiltä puuttuu kokoonpanosta hyökkääjä Julius Nättinen. Nättinen on pelannut tällä kaudella tehokkaasti, sillä hän on tehnyt 24 otteluun 14 pistettä.

Pelicans-Jukurit

Lahden Pelicans on päässyt huilaamaan melkein viikon edellisen ottelun jälkeen. Pelicans pelasi edellisen kerran viime viikon perjantaina, kun se hävisi SaiPalle Lappeenrannassa.

Pelicans on pelaamassa hyvää kautta, sillä lahtelaisjoukkue löytyy viidenneltä sijalta ennen illan ottelua. Pelicansin syömähampaana on ollut vahva ylivoimapelaaminen, joka on tuottanut hyvin maaleja.

Mikkelin Jukurit pelasi edellisen kerran eilen keskiviikkona, kun se hukkasi kahden maalin johdon 3-4-tappiopelissä Tampereen Tapparaa vastaan.

Jukurien päävalmentaja Pekka Kangasalusta harmittelikin ottelun jälkeen, että tappio oli Jukurit-joukkueen tämän kauden hölmöin.

Jukureilla ei olekaan varaa vastaaviin sulamisiin, mikäli se mielii taistella pudotuspelipaikasta. Mikkeliläisryhmä tarvitsee kipeästi puhtaita kolmen pisteen voittoja, jotta seitsemän pisteen ero kymmenentenä olevaan Helsingin IFK:hon kaventuisi.

Jukureilta puuttuu kaksi pelaajaa kokoonpanosta, kun Markku Flinck sekä Joonas Kalliola ovat sivussa illan ottelusta.

TPS-Sport

Turun Palloseuran tilanne sarjataulukossa on mielenkiintoinen. TPS majailee toisena, mutta ero sarjakärki Oulun Kärppiin on jo 11 pistettä. Kolmantena oleva Tappara on puolestaan 12 pistettä TPS:ää perässä.

TPS löysikin joulukuussa vahvan vireen, kun se hävisi vain kahdesti joulukuun puolen välin jälkeisistä kahdeksasta ottelustaan.

TPS:n juna ei ajautunut pois raiteiltaan, vaikka sillä olikin ajoittain samaan aikaan sivussa Ilari Filppula, Kaapo Kakko sekä Oula Palve. Uusin vahvistus Petrus Palmu on tullut vahvasti joukkueen mukaan, sillä Palmu on tehnyt viiteen otteluun viisi pistettä.

TPS:ltä puuttuu illan ottelusta puolustaja Joe Piskula. Piskula kuuluu joukkueen luottopelaajiin, sillä 34-vuotias puolustaja on kellottanut keskimääräisesti toiseksi eniten jääaikaa joukkueesta.

Vaasan Sport osoitti jälleen eilen perjantaina sitkeytensä. Sport nousi kolmannessa erässä 1-4-tappioasemasta 4-4-tasatilanteeseen ja teki voittomaalin jatkoajalla Tampereen Ilvestä vastaan.

Sportille kolmannen erän nousut alkavat olla jo käsite. Joukkue ei luovuta koskaan, vaikka tilanne näyttäisi kolmansissa erissä toivottomalta.

Vaasalaisten kannalta huolestuttavaa on se, että joukkue ei ole pystynyt pelaamaan ehjiä 60-minuuttisia kuin vain ajoittain.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti, joista molemmat ovat selvinneet kerran voittajana.

Lue myös:

    Uusimmat