JYPille tärkeä voitto dramaattisten vaiheiden jälkeen – SM-liigakierroksella kaksi hattutemppua

Jyväskylän JYP otti tärkeän voiton, kun se voitti KooKoon 5-4-lukemin tiistai-iltana Kouvolassa.

JYP johti ottelua parhaimmillaan 4-1-lukemin, mutta KooKoo nousi tasoihin. Joonas Oden aloitti kirin KooKoolle jo toisen erän aikana 2-4-kavennusmaalillaan.

Kolmannessa erässä Sami Mutanen ja Malte Strömwall toivat KooKoon 4-4-tasatilanteeseen.  

Ottelu eteni jatkoajalle, jossa JYPin Jani Tuppurainen sai kiekon jo KooKoon maaliin, mutta osuma hylättiin kahden videotarkistuksen jälkeen.

Ottelun ratkaisu syntyi lopulta voittomaalikilpailussa, jossa JYPin Eric Perrin teki 5-4-ratkaisumaalin. Voitto tarkoitti sitä, että JYP piti pudotuspelihaaveensa elossa.

Sport otti askeleen kohti viimeistä pudotuspelisijaa, kun se kukisti Turun Palloseuran 4-1-lukemin Vaasassa.

Voittonsa myötä Sport nousi pisteen päähän viimeisellä pudotuspelipaikalla olevasta JYPistä. 

Sportille kaksi maalia teki Roope Talaja. Sportin muut maalit tekivät Toni Kallela sekä Joel Kiviranta. TPS.n maalin teki Zach Budish

Oulun Kärpät jatkoi voittojen tiellä SM-liigassa, kun se voitti Lahden Pelicansin 3-2-lukemin Oulussa.

Voitto oli Kärpille viides putkeen.

Kärpät meni toisessa erässä 1-0-johtoon, kun Sami Anttila onnistui maalinteossa. Anttila onnistui viimeksi maalinteossa lähes vuosi sitten viime kauden pudotuspeleissä. Edellisestä runkosarjamaalista puolestaan oli aikaa 61 ottelua.

Oskar Osala vei Kärpät vielä erän aikana 2-0-johtoon. 

Pelicansin Jesse Saarinen teki kolmannen erän alussa 1-2-kavennusmaalin, mutta Radek Koblizek onnistui tekemään Kärpille 3-1-johtomaalin.

Pelicansin Artturi Toivola teki vielä 2-3-kavennusmaalin, mutta tasoihin se ei pystynyt nousemaan.

Tampereen Ilves haki kolme pistettä Porista, kun se voitti Ässät 4-0-lukemin.

Ilveksen sankarina toimi kapteeni Eemeli Suomi, joka mätti Ässien verkkoon kolme maalia.

Ilves varmisti kotiedun pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle.  

Jukurit murskasi Lukon, KalPa voitti SaiPan ja TapparaHIFK:n

Mikkelin Jukurit yllätti Lukon Raumalla, kun se otti 6-1-voiton.

Voittonsa myötä Jukurit katkaisi neljän ottelun tappioputken. Jukurien sankarina toimi Markku Flinck, joka teki ottelussa kolme maalia. 

Flinck teki Jukurien toisen, kolmannen ja kuudennen maalin.

Toisen erän lopulla Lukon Justin Danforth sai keihästämisestä 5+20 -pelirangaistuksen. Viiden minuutin ylivoimansa aikana Jukurit meni 4-1-johtoon, kun Jesper Piitulainen onnistui maalinteossa.

Jukurien Samuli Piipponen sekä Flinck onnistuivat vielä päätöserässä maalinteossa ja tekivät loppulukemiksi 6-1.

KalPa palasi voittojen tielle SM-liigassa, kun se voitti SaiPan 5-2-lukemin Lappeenrannassa.

KalPan sankarina toimi Aleksi Klemetti, joka teki ottelussa kaksi maalia. Klemetti vei KalPan 1-0, ja 2-1-johtoon. KalPan muina maalintekijöinä toimivat Valtteri ParikkaAlexander Ruuttu ja Eetu Luostarinen.

Tappara jatkoi voittojen tiellä SM-liigassa, kun se voitti Helsingin IFK:n 4-1-lukemin Tampereella.

Tappara meni reilussa 30 minuutissa 3-0-johtoon, kun Jan-Mikael Järvinen, Veli-Matti Vittasmäki ja Juhani Jasu onnistuivat maalinteossa.

Kyle Quincey teki IFK:lle 1-3-kavennusmaalin, mutta päätöserässä Niko Ojamäki vei Tapparan 4-1-johtoon. Sakari Salminen teki vielä IFK:n 2-4-kavennusmaalin, mutta tämän lähemmäksi IFK ei päässyt. 

Lue myös:

    Uusimmat