Juventus-luotsilta erikoinen paljastus – äidiltä tyly reaktio unelmapestiin

Juventuksen päävalmentajaksi täksi kaudeksi Maurizio Sarri paljasti, ettei hänen äitinsä ilahtunut uudesta pestistä. Syy juontaa juurensa perheen menneisyyteen.

Kun oma poika saa valmennuspestin Italian jalkapallokenttiä viime vuosina hallinneen Juventuksen peräsimestä, luulisi äidin olevan iloinen poikansa puolesta.

Näin ei kuitenkaan käynyt Maurizio Sarrin tapauksessa, kun kokenut italialaisluotsi siirtyi kesällä Chelseasta Juventuksen päävalmentajaksi. Sarri paljasti äitiään vaivanneen asian Fiorentinaa vastaan pelatun ottelun yhteydessä.

– Sanotaan niin, että hän ei ollut lainkaan iloinen. Minun isoäitini asui 500 metrin päässä Fiorentinan stadionista, joten meidän perheessämme kaikki olivat omistautuneita Fiorentina-faneja minua lukuun ottamatta, koska kannatin Napolia, Sarri kertoo Football Italian mukaan.

Sarri luotsasi suosikkijoukkuettaan Napolia vuosina 2015-2018. Viimeisellä kaudellaan Napoli taisteli tiukasti mestaruudesta, kunnes neljänneksi viimeisellä kierroksella Napoli koki 0-3-tappion Fiorentinan vieraana ja mestaruus karkasi Juventukselle. Asia vaivaa vieläkin Sarria.

– Minulla on monia muistoja tältä stadionilta, mutta valitettavasti tämä viimeisin tuntuu siltä, että olisin hävinnyt Scudetton (mestaruuden). Minun täytyy vaihtaa nopeasti tämä positiivisemmaksi, Sarri toteaa.

Italialaisluotsin toive ei kuitenkaan toteutunut, sillä Juventus jäi Fiorentinan vieraana 0-0-tasapeliin. 

Lue myös:

    Uusimmat