Juventukseen liittynyt nuori supertähti paljastaa siirtonsa taustoja – Cristiano Ronaldolla ei ollut vaikutusta: "Olin jo silloin varma siitä"

Hollantilaistähti Mathijs de Ligt liittyi torstaina Juventukseen 75 miljoonalla eurolla Ajaxista. De Ligt oli aiemmin kertonut, että Cristiano Ronaldo oli pyytänyt hollantilaista liittymään Juventukseen Kansojen liigan loppuottelun yhteydessä.

De Ligt tuli koko jalkapallokansan tietoisuuteen ilmiömäisillä esityksillään Mestarien liigassa, jossa Ajax eteni aina välieriin saakka. Ronaldon Portugali kohtasi Kansojen liigan loppuottelussa de Ligtin Hollannin. Portugali voitti ottelun 1-0. 

– Tiesin jo finaalin jälkeen, että halusin liittyä Juventukseen. Se oli minulle suuri kohteliaisuus, että Ronaldo pyysi minua siirtymään seuraan. Se ei kuitenkaan ratkaissut asiaa, de Ligt kertoi lehdistötilaisuudessa siirron vahvistamisen jälkeen.

– Keskustelin Maurizio Sarrin (Juventuksen päävalmentaja) kanssa, jotta pystyimme tutustua toisiimme. Hän oli yksi niistä syistä, joiden takia halusin tulla tänne. Olen kuullut paljon hyviä asioita hänestä ja pidän hänen jalkapallofilosofiasta sekä puolustuspelaamisen organisoinnista, de Ligt jatkoi.

Hollantilaistoppari kertoo, ettei tuntenut minkäänlaisia paineita siitä, että hän on kaikkien aikojen toiseksi kallein puolustaja (kallein Virgil van Dijk Southamptonista Liverpooliin 84,5 miljoonalla eurolla).

– Painetilat ovat tavanomaisia jalkapallossa. Minulle se ei ole ongelma. Pystyn näyttämään kentällä, mihin pystyn. Olen 19-vuotias, pystyn vielä parantamaan ja tahdon tehdä niin. Se on tärkeää tehdä kovasti töitä joka päivä ja toivon, että minusta tulee parempi pelaaja. Juventus on minulle upea askel eteenpäin. Hollannisssa peliä rakennetaan paljon puolustuksen kautta ja puolustetaan korkealta. Italiassa on kyse enemmin aluepuolustuksesta ja yhdessä puolustamisesta. Uskon, että Juve voi auttaa minua ja he minua, de Ligt päätti.

Lue myös:

    Uusimmat