Hallituspuolue perussuomalaiset on vastustanut sekä alisuoriutumista irtisanomiskriteerinä että varoitusmenettelyn muutoksia.
Hallitus on päässyt sopuun lakiesityksestä, jonka tarkoituksena on helpottaa irtisanomista. Asiasta kertoo työministeri Matias Marttinen (kok.).
Alisuoriutumista irtisanomisperusteena ei tuoda lakiin eikä varoitusmenettelyn sääntelyä muuteta. Lakiesitykseen on siis tehty nämä muutokset lausuntokierroksen jälkeen.
Hallituspuolue perussuomalaiset vastusti julkisuudessa kyseisiä kohtia lakiluonnoksessa, joka oli lausuntokierroksella.
Ministeri Marttisen mielestä muutoksissa on kyse vain pienistä yksityiskohdista, mutta lakimuutokset silti helpottavat irtisanomista.
– Arviomme on se, että lainsäädännön muutokset ovat sen verran merkittäviä, että niillä tulee olemaan vaikutusta siihen, että kynnys irtisanoa tulee madaltumaan.
Irtisanomiseen riittää asiallinen syy
Uudistuksen ytimessä on se, että jatkossa irtisanomisen perusteeksi riittää vain asiallinen syy, kun tällä hetkellä syyn on oltava asiallinen ja painava.
Hallituksen tarkoituksena on, että erityisesti pienet ja keskisuuret yritykset voisivat palkata uusia työntekijöitä nykyistä helpommin.
– Saamme lisättyä rohkeutta rekrytoida suomalaisiin pk-yrityksiin, Marttinen sanoi.
Marttinen ei halunnut avata, miksi alisuoriutuminen ja varoitusmenettelyn muutokset päätettiin poistaa lakiesityksestä. Hän totesi, että monipuoluehallituksessa asioista neuvotellaan.
Hallituksen on tarkoitus antaa esityksensä eduskunnalle viikolla 42.
Muita neuvotteluja vielä kesken
Hallituksessa on lisäksi ollut kiistaa lakiesityksestä, jossa tehtäisiin muutoksia määräaikaisiin työsuhteisiin. Tästä esityksestä hallituksessa ei ole vielä sopua. Lisäksi hallituksen on tarkoitus antaa syksyn aikana esityksensä kiistanalaisesta hankintalain uudistuksesta.
Marttisen mukaan näissä molemmissa on tapauksissa osapuolet ovat jo hyvin lähellä toisiaan ja esitysten pitäisi valmistua lähiaikoina.