Justin pelasti kojootinpennun varmalta kuolemalta – kantoi pikkuista mukanaan 10 päivää: "Se pötkötteli hänen takkinsa sisällä ja nukkui hänen repussaan"
Justin ei jättänyt pikkukojoottia oman onnensa nojaan, vaan kantoi pentua mukanaan erämaassa kymmenen päivän ajan.
Kanadalainen villieläinhoitola kiittelee kansalaisen toimintaa. Vain Justinina tunnettu mies pelasti pienen kojootin ja kuljetti sitä sitten mukanaan kymmenen päivää, jotta eläin saattoi päästä hoitoon, kertoo Shropshire Star.
Pelasti pienen pennun vedestä
Monipäiväisellä kalareissulla ollut Justin havaitsi kesken eräretken jotakin hälyttävää: pieni kojootti oli pudonnut jokeen. Hän yritti napata eläimen vedestä, mutta putosi itsekin joen virtaan.
Lopulta, kun Justin sai vedettyä eläimen lautalleen, se oli eloton.
Ensiaputaitoinen Justin päätti testata Heimlichin otteen kaltaista liikettä pentuun, ja paineltuaan kojootin rintaa se todella yskäisi ulos vettä ja heräsi. Pentu vaikutti palelevan, joten Justin ystävineen sytytti nuotion ja lämmitti eläintä.
Kuuluvuusalueelle pääseminen vei päiviä
Justin tiesi, että hänen olisi saatava eläimelle apua, mutta erämaassa hänen puhelimessaan ei ollut kenttää. Niinpä mies kuljetti pientä kojoottia mukanaan kymmenen päivää, kunnes sai kuuluvuuden takaisin kännykkäänsä ja saattoi soittaa apua.
YipYipiksi nimetty pikkukojootti on nyt saskatchewanilaisen villieläinjärjestön hoivissa.
– Justin piti kojootin kanssaan ja huolehti siitä koko ajan. Pentu söi Justinin kanssa, pötkötteli hänen takkinsa sisällä ja nukkui hänen repussaan, kun he etenivät jokea alas, pennusta nyt huolehtiva villieläinjärjestö kuvailee Facebookissa.
Pentu saa myöhemmin palata luontoon
YipYip pääsee palaamaan luontoon myöhemmin.
– Jos ihanan välittävää Justinia ei olisi, pieni YipYip olisi menehtynyt jokeen. Kiitos, Justin, järjestö kiitteli.
Lähteet: Foxnews.com, Facebook.com/WRSOS, Shropshirestar.com, kuvat Wildlife Rehabilitation Society of Saskatchewan via TMX.news
Uusimmat
-
23:24
Susi haavoitti koiraa Jämsässä – poliisi pyytää ilmoittamaan susihavainnoista hätäkeskukseen
-
23:17
Merellä ja Saimaalla tuulee navakasti, varoittaa Ilmatieteen laitos
-
23:08
Venäjän armeijan väitetään torjuneen ohjushyökkäyksen Sevastopolissa – MTV seuraa sotaa
-
23:00
Ihmisiä kuollut ja haavoittunut polttoainevaraston räjähdyksessä Vuoristo-Karabahissa
-
22:52
Arnold Schwarzeneggeriltä, 76, video leikkauksen jälkeen – se on kovaa nähtävää
-
22:21
Paha rimanalitus tv-lähetyksessä: mautonta puhetta Michael Schumacherista
-
21:55
Ensitreffit alttarilla -osallistujat pääsevät haistelemaan puolisoehdokkaidensa ominaistuoksuja – Töllötuomarit: "Entä jos haisee hieltä?"
-
21:54
Perintöverolle esitetään pidempää maksuaikaa, mutta korko olisi jopa 11 prosenttia – "Se on täysin kohtuuton"
-
21:41
Unkarin pääministeri: "Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi ei ole kiireellistä"
-
21:24
Kiinan mediaväite: Pohjois-Korea sallimassa maahantulon vuosien koronaeristyksen jälkeen
-
21:01
Ranska haluaa EU:lta päivämäärät uusien bensiiniautojen myynnin lopettamiselle
-
20:55
Maajussi-Kallen pilvilinnat romahtivat, kun ihastus ei kiinnostunutkaan – Töllötuomarit: "Tällainen tilanne on ihan hirveä"
-
20:45
Spede-elokuvan ohjaaja luuli lapsena, että "spede" on haukkumasana, nyt hän sai tehdä surumielisen teoksen viihteen ristiriitaisesta suurmiehestä
-
20:41
Sebastian Vettelistä leviää huima huhu – MM-sarjassa kovat kiikarissa
-
20:15
Amerikkalaisnainen pudotti älykellonsa ulkohuussiin ja "päätti mennä perään" – näin siinä sitten kävi
-
20:00
Salkkarit-hahmon uusi elämä paljastuu: "Mitä sinua tunnen..."
-
19:39
Asuntojen paperiset osakekirjat jäävät historiaan – kymmenillä tuhansilla taloyhtiöillä on enää hetki aikaa toimia
-
19:33
"Mitä ihmettä teet?" huusi teinityttö, kun yllätti äitinsä sängystä 14-vuotiaan kaverinsa kanssa – nainen vetosi vilkkaaseen unimaailmaan
-
19:26
Tulinen puheenvuoro – WRC-tallipomo perää jättimuutosta: "Se pitäisi lopettaa kokonaan"
-
19:06
Täyskäännös! Tunteita kuumentanut toiminta sallitaan SM-liigan huippuottelussa
-
Lataa lisää