Justin Bieber esiintyy Suomessa – tätä keikalta on odotettavissa

2:54
Näin Justin Bieberin kasvot halvaantuivat kesäkuussa.

Justin Bieberin terveydentila herättää kysymyksiä.

Maailman suosituimpiin artisteihin lukeutuva Justin Bieber esiintyy tiistaina 9. elokuuta Helsingin Kaisaniemen puistossa. Konsertin on määrä alkaa kello 21, mutta tapahtuma-alueen portit aukeavat jo kello 15. 

Konsertin toteutuminen ei ole itsestäänselvyys, sillä Bieber on kärsinyt viime aikoina vakavista terveysongelmista. Kesäkuussa hänen toinen puoli hänen kasvoistaan halvaantui äkillisesti, jonka vuoksi hän joutui keskeyttämään hetkellisesti meneillään olleen Justice-maailmankiertueensa.

Tähden somekanavien perusteella laulaja on suosinut erityisesti esiintymisasuissaan valkoista vaatetusta sekä tuttuun tapaan paidattomana esiintymistä. Justice-areenakeikkoja on niin ikää ylistetty Bieberin laadukkaan esiintymisen johdosta.

Alkukesän kasvohalvauksen mahdollisista jälkioireista tai -taudeista ei toistaiseksi ole kuitenkaan tietoa. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja