Jussi Kärjen kommentti: SDP:llä ja keskustalla ”taitaa olla sama suunta” – pysyykö vihreiden ja vasemmiston kenttä kyydissä?

Säätytalon käytävillä kuiskitaan, että SDP:n ja keskustan neuvottelijat ovat viime päivinä voineet toistella toisilleen demarien vaalimainosta: ”Meillä taitaa olla sama suunta”.

Kahden suurimman puolueen yhteisen sävelen löytyminen on elinehto hallituksen onnistumiselle. Ja nyt Rinteen orkesteri alkaa tältä osin soimaan.

Ongelmat ovatkin muualla kuin perinteikkään punamultakaksikon keskustan ja SDP:n välillä. Erityisesti keskustan kokeneessa kaartissa on epäluuloja niin vihreiden kuin vasemmistoliiton hallitusneuvottelijoita ja eduskuntaryhmiä kohtaan.

Kaksi kipeää asiaa: metsät ja velkaantuminen

Kipukohdat voi tiivistää kahteen pointtiin. Keskusta ja vihreät vääntävät yhä tosissaan metsähakkuista ja hiilinieluista. Ja toisen painin keskusta käy vasemmistoliiton kanssa julkisen talouden tasapainosta ja velkaantumisesta.

Keskustalle ei maistu hallitusohjelmaan kirjaus, joka jättäisi metsäteollisuuden ja metsänomistajat epävarmuuden tilaan. Elämää ja investointeja on myös Metsä Groupin Kemin puolentoista miljardin euron sellutehtaan jälkeenkin. Kuopio, Kotka, Kemijärvi, Kainuu ovat jonossa. Jos keskusta estäisi työpaikkojen syntymisen Itä- ja Pohjois-Suomessa, puolue voisi alkaa sammutella valojaan.

Talouskiistoista pintaan nousi maanantaina se, voidaanko vaalilupaukset eli kauniimmin tulevaisuusinvestoinnit rahoittaa lisävelanotolla vai myymällä valtion omaisuutta. Vasemmistoliitto ei lämpene omaisuuden myynnille, mutta nielee sen, kun ei muutakaan voi.

Myös Sipilän hallitus rahoitti kärkihankkeitaan myymällä valtion omaisuutta sloganilla ”tase töihin”. Nyt tase pääsee ylitöihin.

Vasemmistoliitolla soi "It’s now or never"

Maanantaina vasemmisto joutui katsomaan totuutta silmiin, kun MTV Uutisten tietojen mukaan Antti Rinne ampui hallitusporukan rivejä suoriksi ja vaati vastauksia Li Anderssonilta. Ja sehän tuli pienen aikalisän jälkeen.

Li Andersson tietää, että Vasemmistoliitolle ei tule koskaan parempaa hallitusvaihtoehtoa kuin Rinteen vetämä punavihreä hallitus. It’s now or never.

Rinne puolestaan ymmärtää, että tällä kokoonpanolla on pakko päästä maaliin, sillä kokoomuksen luokse olisi hankalaa ja noloa enää palata.

Näin ollen vaalien suurin ja oikeastaan ainoa häviäjä on yllättäen kaikkein vahvimmilla hallitusneuvotteluissa. Muilla on suurempi hinku hallitukseen kuin keskustalla – tosin keskustalaisillakin alkavat jo ministerinsalkut siintämään silmissä. Hillopurkin maku on koukuttava.

Keskusta voi isännän ottein pitää kiinni kynnyskysymyksistään ja kirjata kriittiset asiat pilkuntarkasti hallitusohjelmaan. Pikkuseikka ei ole myöskään se, että keskustalla on neuvotteluissa kokemusta ja pääministeripuolueena kertynyt tietopankki. Ja vastapuoli tuntee arvaamattoman Sipilän, joka pääministerinä oli kävelemässä toistuvasti presidentin luokse.

Keskusta saa antaa kasvot ikäville talouspäätöksille

Juuri nyt jakovarahallituksen alku näyttää leppoisalta, mutta neljässä vuodessa maailmantalous voi kääntää nurjan puolensa Suomelle.

Valtiovarainministeripuolueena kepulaiset saavat antaa kasvonsa kaikelle ikävälle, mitä punavihermultahallitus kansalaisille keksii – niin veronkorotuksille kuin velkaantumiselle. 13 prosentin puolueella ei ole varaa ihan hirveästi menettää enää kannatustaan.

Keskusta tietää tämän ja se taas tietää armotonta kyytiä vasemmistolle ja vihreille hallitusneuvottelujen loppusuoralla.

Mutkia on siis vielä matkassa, mutta hallitusohjelma näyttäisi syntyvän tällä porukalla.

Kannattaa silti muistaa, että sanansa on vielä sanottavana myös vasemmiston jäsenäänestyksellä ja vihreiden puoluevaltuuskunnalla. Kentän ääni voi olla arvaamaton.

Saa nähdä, pysyvätkö tällä kertaa kaikki mukana hallituskyydissä täydet neljä vuotta. Neljä vuotta on pitkä aika.