Jussi Jokista ei nähdä keväällä Leijonissa, mitä tekee Kärppien toinen huippuhankinta? – "Tuntuu kaukaiselta"

SM-liigassa Kärpät on tehnyt tämän kauden aikana isoja hankintoja, kun oululaisseuran mukaan ovat liittyneet Jussi Jokinen ja Oskar Osala. Molemmat hyökkääjät ovat tuttuja naamoja myös A-maajoukkueessa. Mutta nähdäänkö kumpaakaan tänä keväänä Leijonien matkassa?

Kaksikosta Jokinen kertoi jo aiemmin, ettei hän ole tänä keväänä maajoukkueen käytettävissä. Jokinen perusteli päätöstä perhesyillä.

Jokisen ja Osalan lähtökohdat olivat poikkeavia yleiseen pelaajamassaan nähden. Jokinen pelasi syksyllä lyhyen pätkän Sveitsissä, kun taas Osala ehti puhua jo välivuodesta.

Marraskuussa Osala päätti kuitenkin tehdä sopimuksen Kärppien kanssa. Tässä vaiheessa 31-vuotias hyökkääjä oli kuitenkin takamatkalla muihin nähden.

Erilainen lähtökohta näkyy omalta osaltaan Osalan Leijoniin liittyvässä näkökannassa.

– Tuntuu kaukaiselta tällä hetkellä. Katsotaan sitten, kun nämä (liiga)pelit on pelattu. Mutta tällä hetkellä tuntuu kaukaiselta, Osala sanoo A-maajoukkuepeleistä MTV Urheilulle.

Myös Leijonien johto on rauhoittanut tilanteen.

– Ei ole tullut mitään kyselyitä, Osala kertoo, viitaten muun muassa Suomen A-maajoukkueen GM:ään Jere Lehtiseen.

Uransa aikana Osala on edustanut Suomea muun muassa olympialaisissa ja MM-kisatasolla.

Tällä hetkellä hän haluaa keskittyä täysillä Kärppiin.

– Se tuntuu hyvältä. Tämä on juuri sopiva haaste mulle nyt. 

Lue myös:

    Uusimmat