Julma päätös illanvietolle Vantaalla: 16-vuotias noukki maasta suuren kiven ja paiskasi sen sammuneen miehen päähän puistossa – "Nyt sä kuolet"

Helsingin hovioikeus on tuominnut vuonna 2000 syntyneen miehen kolmen vuoden vankeuteen nuorena tehdystä tapon yrityksestä.

Tuomioon johtaneet tapahtumat sattuivat Vantaalla heinäkuussa 2017.

Tuomittu oli tuolloin tavannut toisen, itselleen entuudestaan tuntemattoman miehen Tikkurilan keskustassa ja viettänyt tämän kanssa aikaa alkoholia nauttien.

Miehet olivat lopulta päätyneet Lummepolun puistikkoon, missä tuomitun uusi tuttavuus oli sammunut ja jäänyt makaamaan maahan selältään.

Vuonna 2000 syntynyt mies oli tämän jälkeen ottanut maasta yli kaksi ja puoli kiloa painavan kiven, nostanut sen korkealle ilmaan ja paiskannut sen täydellä voimalla puolustuskyvyttömän humalaisen päähän.

Tallentui videolle

Paikalla oli myös muita ihmisiä. Joku kuvasi tilanteesta videon, jossa kiven heittänyt mies naureskelee, käyttäytyy uhmakkaasti ja julistaa ääneen, että ”nyt sä kuolet”.

Kivenheiton jälkeen mies vielä potki ja löi uhria päähän sekä muualle vartaloon.

Voimakkaasta väkivallasta huolimatta uhri selvisi hengissä.

Hän kertoi myöhemmin käräjäoikeudessa, että herättyään hän ymmärsi tapahtuneesta vain sen, ettei ”näin pahasti” ole voinut kaatua.

Mies sai tilanteessa vakavia vammoja. Hänellä oli murtumia muun muassa yläleuassa ja silmäpohjan kuopassa, hänen poskiluunsa oli siirtynyt paikaltaan ja häneltä oli katkennut tai irronnut neljä hammasta.

Tekijä: Teko ei ollut tahallinen

Asiaa aiemmin puinut Vantaan käräjäoikeus katsoi, että vuonna 2000 syntynyt mies oli syyllistynyt teollaan tapon yritykseen nuorena henkilönä, ja että hänet on määrättävä teosta kahden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Tapauksen kaikki osapuolet, eli uhri, tekijä sekä syyttäjä valittivat tuomiosta hovioikeuteen.

Syyttäjä ja uhri vaativat, että tekijän rangaistusta korotetaan. Uhri vaati myös suurempia vahingonkorvauksia.

Tekijä puolestaan katsoi, ettei hänellä ollut kiven miehen päähän paiskatessaan ja tämän kuolemaa julistaessaan surmaamisaikomusta. Hänen mielestään teko ei ollut tahallinen. Hän toivoi, että hänen katsottaisiin syyllistyneen tapon yrityksen asemesta törkeään pahoinpitelyyn.

Rangaistus koveni

Hovioikeus kuitenkin katsoi käräjäoikeuden tavoin, että kyse oli tapon yrityksestä.

Lisäksi hovioikeus näki, että miehen rangaistusta on teon vahingollisuuden ja vaarallisuuden sekä joidenkin muiden seikkojen valossa kovennettava. Kahden vuoden ehdollinen vankeusrangaistus muuttui kolmen vuoden ehdottomaksi vankeusrangaistukseksi.

Tekijä joutuu siis suorittamaan rangaistuksensa vankilassa.

Lisäksi hänet määrättiin maksamaan uhrille yhteensä 17 000 euroa erilaisina vahingonkorvauksina.  

Alla uutisjuttu lokakuun alusta: 

Rikosilmoitukset pahoinpitelyistä lisääntyneet 2:11

Lue myös:

    Uusimmat