Janita Aution ura on ollut kovassa nosteessa viime vuodet. Hänet tunnetaan erityisesti artistikuvaajana.
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran elokuussa 2021. Julkaisemme sen elokuussa 2022 uudelleen Aution noustua esiin yhtenä pääministeri Sanna Marinin kanssa kohutuilla bilevideoilla juhlineista henkilöistä. Myös Aution ikää on päivitetty juttuun.
Julkkisten kuvaajana tunnetuksi tullut Janita Aution, 29, ura ei ole syntynyt itsestään. Raahen Pattijoella kasvanut Autio kertoo kuitenkin saaneensa perheeltään kannustusta valokuvaamiseen aina. Kyseessä oli rakas harrastus, mutta ammatiksi hän ei sitä alun perin suunnitellut.
– En koskaan ajatellut saavani valokuvausta ammattia. Pattijoella kasvaessani visio oli, että olisi pitänyt perustaa kivijalkaliike ja kuvata vain siellä. Siinä ei ole mitään pahaa, mutta se ei olisi sopinut itselleni. Se oli kuitenkin ainoa totuus, Autio kertoo MTV Uutisille.
Lue myös: Hannun kuvasarja täysikuusta Helsingin yllä mykistää – näillä ohjeilla saat täydelliset kuukuvat yhdellä laukaisulla!
Lukiossa kuvaamataidon opettaja päätti järjestää Autiolle ja hänen ystävälleen oman näyttelyn.
– Olen Aki Pulkkaselle ikuisesti siitä kiitollinen. Koen, että lukioikäisenä kannustus on todella iso ja tärkeä juttu.
