Julkisen ryöpytyksen kohteeksi joutunut Brooklyn Beckham ei lotkauttanut korviaan exänsä tilitykselle – julkisti herkät otokset kosintatilanteesta

Näyttelijärakkaansa kihlannut Brooklyn Beckham joutui viime viikolla exänsä julkisen tilityksen kohteeksi, mutta ei vaikuta välittävän tämän sanoista.

David ja Victoria Beckhamin vanhin poika Brooklyn pudotti uutispommin heinäkuussa, kun hän julkisti Instagramissa kihlautuneensa näyttelijärakkaansa Nicola Peltzin kanssa. 

Nuori pari on seurustellut vasta alle vuoden, sillä vielä viime kesän alussa maineen jonkin sortin naistenmiehenä saanut Beckham kuvattiin vielä yhdessä entisen mallityttöystävänsä Hana Crossin kanssa.

21-vuotiaan nuorukaisen vanhemmat vaikuttivat kuitenkin olevan vilpittömän iloissaan kihlausuutisesta, ja Peltz pääsikin heinäkuussa mukaan myös Beckhamien Italiaan suuntautuneelle perhelomalle.

Brooklynia aiemmin vuoden verran deittaillut Lexy Panterra sen sijaan antoi viime viikolla The Sun -lehdelle haastattelun, jossa hän ei säästellyt sanojaan.

– Olin aika järkyttynyt ja hämmentynyt, kun kuulin hänen menneen kihloihin. En olisi odottanut sitä häneltä. Ja rehellisesti, Brooklyn ei ole valmis menemään naimisiin. Hän on aivan liian nuori ja lapsellinen, täräytti Panterra.

– Hänellähän oli joka kuukausi uusi typykkä kierroksessa.

Lähipiiristä kerrottiin, ettei Panterran purkaus kiinnostanut Brooklynia. Samansuuntaisen vaikutelman antaa myös nuorukaisen tuorein Instagram-julkaisu. Intohimoisesti valokuvaukseen suhtautunut Beckham nimittäin julkisti tiistaina Instagram-tilillään herkät otokset kosimistilanteesta.

Voit selata kuvia niiden päälle ilmestyvistä nuolista.

Kuvia on kaikkiaan neljä. Kahdessa niistä kuvasta nuori pari halaa ja suutelee ilmeisesti myönteisen vastauksen jälkeen. Kolmannessa Peltz rutistaa isäänsä, kun taas viimeisessä otoksessa näkyy, kuinka Beckham on polvistuneena 25-vuotiaan rakkaansa edessä. Myös kuvateksti on todella siirappinen.

– En voi kuvitella elämää ilman sinua, rakas. Saat minut tuntemaan itseni niin erityiseksi ja saat minut nauramaan jatkuvasti. Tulen aina huolehtimaan sinusta ja tukemaan sinua, hän kirjoittaa.

Myös Transformers-elokuvista tuttu Peltz oli käynyt kommentoimassa kuvaa.

– Olen niin rakastunut sinuun, että sydämeni RÄJÄHTÄÄ, morsian kirjoitti.

Lue myös:

    Uusimmat