Jukka Jalosen toiminta herättää ihmetystä – "Tuliko tehtyä jotain väärin?"

Päävalmentaja Jukka Jalonen on kierrättänyt jääkiekon MM-kisoissa Suomen pelaavaa miehistöä ja lepovuorolaisia. Tämä on herättänyt myös ihmetystä.

Mestareiden pöydässä asiasta olivat keskustelemassa C Moren asiantuntijat Karri Kivi ja Lasse Kukkonen sekä edellisissä MM-kisoissa 2019 kultaa voittanut Veli-Matti Savinainen. Kivi kysyi kaksikon näkemystä siihen, että Jalonen on toiminut ennen Riian turnausta antamansa ilmoituksensa mukaisesti eli kierrätellyt pelaajia otteluiden välillä.

– Totta kai valmentajalla on siihen oikeus. Olen kuitenkin ehkä sen verran vanhan liiton mies, että jos pelaat hyvin, olet kokoonpanossa ja sinut otetaan pois, se on merkki siitä, että valmennus ei ollut ihan tyytyväinen, Kukkonen pohti.

Veli-Matti Savinainen arvioi aihetta samansuuntaisesti.

– Vähän samoilla linjoilla, että kaksipiippuinen juttu. Periaatteessa back-to-back-pelien (peräkkäisinä päivinä) kohdalla olisi hyvä huilata, mutta pelaajan näkökulmasta ajattelet, että ei perhana, teinkö minä jotain virheitä, miksi valmentaja ei ollut tyytyväinen ja otti minut pois kokoonpanosta, Savinainen sanoi.

– Vaikka pelaajalle sanottaisiin, että otat vain huilin, silti ehkä alitajuisesti miettisit, tuliko sitä tehtyä jotain väärin, hän lisäsi.

Millainen näkemys Kivellä itsellään oli? Entä miten Mestareiden pöydässä suhtauduttiin Jukka Jalosen Anton Lundellille MM-turnauksen aikana antamaan kritiikkiin? Katso keskustelu ylälaidan videolta.

Lue myös:

    Uusimmat