Länsimetro kulki neitsytmatkansa lauantaina, ja tänään maanantaina metro kohtaa todellisen koitoksen, kun työmatkaliikenne pääsee kunnolla käyntiin. Huomenta Suomessa vieraillut HSL:n joukkoliikenneosaston johtaja Tero Anttila kertoo, että työmatkaliikenteeseen on varauduttu useilla asemilla.
4:15
Länsimetron avajaispäivänä lauantaina 18.marraskuuta metro täyttyi juhlahumusta. Metrossa muun muassa kilisteltiin kuohujuomalla ja laulettiin onnittelulauluja metrolle.
HSL:n joukkoliikenneosaston johtaja Tero Anttila mielestä niin sanottu metrohype on "koko pääkaupunkiseudun juttu". Anttila kertoo, että juhlahumusta työmatkaliikenteeseen siirtymiseen on varauduttu muun muassa oppailla, joiden tehtävänä on neuvoa matkustajia muun muassa Matinkylän, Tapiolan ja Lauttasaaren uusilla metroasemilla.
Oppaiden lisäksi asemilla matkustajat voivat tavata metron suunnittelijoita.