Juha Vuorinen on ollut raitis jo 16 vuotta: "Merkkipäivistäni kaikkein tärkein"

Juha Vuorinen:"Se muuttui helvetiksi mulle" 2:12
Videolla Juha Vuorinen kertoo, kuinka alkoholin ilot muuttuivat lopulta helvetiksi

Juha Vuorinen on ollut raittiina jo 16 vuotta.

Kirjailija Juha Vuorinen kertoo Instagram-tilillään, että keskiviikkona 24. tammikuuta hänellä pamahti mittariin jo 16 vuotta raittiina oloa. 

– Tämä on merkkipäivistäni kaikkein tärkein, hän kirjoittaa 16 vuotta raittiina -tekstillä varustetun kuvan yhteydessä.

Tekstin perään Vuorinen on liittäynt aihetunnisteet #toinenmahdollisuus ja #korkkikiinni.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Vuorinen kertoi MTV Uutisten haastattelussa vuonna 2022 hämmästelevänsä toisinaan sitä, miten hän on edelleen hengissä liki 20 vuotta kestäneen juomiskierteen jälkeen.

– Luojan kiitos osaa tapahtumista dokaamisen ympärillä en enää muistakaan, hän sanoi tuolloin. 

Samaisessa haastattelussa Vuorinen kertoi, että hänellä oli hyvä sauma luopua alkoholista jo 1990-luvulla.

– Siihen ei luojan kiitos liittynyt brenkku millään tavalla, mutta vuonna -95 humautin rekan alle, hän kertoi.

Vuorinen loukkaantui tapaturmassa vakavasti, ja onnettomuuden jälkeen hän olikin hyvän tovin ilman alkoholia. Selväpäiset ajanjaksot pitenivät, mutta lopulta alkoholi vei jälleen mennessään ja putket saattoivat venähtää viikonkin mittaisiksi.

– Naulasin sen lyhyen setin menemään – kaadoin kuin onttoon jalkaan, hän muisteli.

Jälkikäteen Vuorinen on ihmetellyt, miksei kyseinen käännekohta kuitenkaan ollut lopullinen stoppi juomiselle.

– Kun dokaamisen mukavuus ja riemu oli kadonnut multa joskus -93 ja se muuttui helvetiksi mulle, mietin näin jälkeenpäin, minkä ihmeen takia mä vielä venytin sitä sekoilua.

Vuorinen kertoi haastattelussa, että hän on nykyisin sujut menneisyytensä kanssa. Hän kokee, ettei olisi se sama ihminen, joka hän nyt on, ellei hän olisi joskus antanut alkoholille niin suurta jalansijaa elämässään kuin nuorena miehenä antoi.

– Dokaamisvaihe on ollut tämän Juhan kehityskertomuksen kannalta ihan välttämätön – vaikkakin ihan hirveä – vaihe, hän pohti.

Lue myös:

    Uusimmat