Juha Vuorinen kertoo, miksi kiinteä kakka on ihana asia – kirjailijan elämää leimasi 20 vuotta alkoholi, jolla ei enää ole minkäänlaista roolia

Juha Vuorinen:"Se muuttui helvetiksi mulle" 2:12
Video: Juha Vuorinen kertoo, kuinka alkoholin ilot muuttuivat lopulta helvetiksi

Suomalaisen sielunmaiseman tulkki, kirjailija Juha Vuorinen, 55, hämmästelee, miten hän on edelleen hengissä liki 20 vuotta kestäneen dokauskierteen jälkeen.

– En ole enää niin raivona raitis. Se ei siis tarkoita sitä, että dokaisin vähät väliä, vaan sillä (alkoholilla) ei ole oikein minkäännäköistä roolia mun elämässä, vakuuttaa jo noin 15 vuotta raittiina ollut Juha VuorinenMTV Vieraan haastattelussa.

Polku tähän pisteeseen on kuitenkin ollut Vuorisellekin pitkä ja kivinen – ehtihän kirjailija elää alkoholin värittämää tuurijuopon elämää melkein 20 vuoden ajan.

Auto-onnettomuuskaan ei ollut stoppi läträämiselle

Ennen 2010-lukua raitistuneella miehellä oli hyvä sauma luopua alkoholista jo 1990-luvulla.

– Siihen ei luojan kiitos liittynyt brenkku millään tavalla, mutta vuonna -95 humautin rekan alle, Vuorinen kertaa traagisia tapahtumia.

Mies loukkaantui vakavasti ja onnettomuudesta säikähtänyt kirjailija oli hyvän aikaa koskematta alkoholiin.

Onnettomuuden jälkeen Vuorisen selväpäiset ajanjaksot pitenivät – mutta, kun alkoholille meni antamaan pikkusormen, se toden totta vei koko käden.

Usein putket saattoivat venähtää viikonkin mittaisiksi.

– Naulasin sen lyhyen setin menemään – kaadoin kuin onttoon jalkaan, Vuorinen muistelee alkoholin huurtamaa aikaa.

Miksi sekoilua piti venyttää niin kauan?

Nyt, keski-ikäistynyt mies myöntää, että toisinaan hän hämmästelee, miten edelleen on hengissä.

– Luojan kiitos osaa tapahtumista dokaamisen ympärillä en enää muistakaan, Vuorinen toteaa helpotuksen sävy äänessään.

Jälkikäteen Vuorinen onkin ihmetellyt, miksi tuo elämän käännekohta ei kuitenkaan ollut lopullinen stoppi juomiselle.

– Kun dokaamisen mukavuus ja riemu oli kadonnut multa joskus -93 ja se muuttui helvetiksi mulle, mietin näin jälkeenpäin, minkä ihmeen takia mä vielä venytin sitä sekoilua.

Inspiraatiota kirjasarjaan

Kymmeniä kirjoja kynäillyt kirjailija tunnetaan edelleen ehkä kaikkein parhaiten hänen Juoppohullun päiväkirja -kirjasarjastaan, joka kertoo fiktiivisen hahmon, Juha Bergin, viinanhuuruisesta elämästä. Osa viinaanmenevän päähenkilön kommelluksista on saanut inspiraation kirjailijan omasta elämästä.

Kirjasarjan ensimmäisestä osasta on tehty myös elokuva, joka kuitenkin eroaa Vuorisen mukaan hänen kirjoittamastaan kirjasta merkittävällä tavalla.

Siinä, missä hänen kirjassaan päähenkilö kuvailee itse omasta mielestään mahtavaa – joskin alkoholin värittämää – elämäänsä, Lauri Maijasen käsikirjoittama elokuva näyttää, millaista juopon elämä oikeasti on.

– Kun katsot juopon elämää ulkopuolelta, sehän on aivan hirvittävää. Sen takia Juoppohullun päiväkirja -elokuva on Lauri Maijalan taideteos dokaamisesta, Vuorinen kuvailee.

Ja juuri siksi elokuva sai aikanaan ristiriitaisen vastaanoton. Ne, jotka rakastivat Vuorisen kirjasarjan ensimmäistä osaa, saattoivat kuvata elokuvaa sanalla paska.

– Tämä tuli usein sellaisilta ihmisiltä, joilla oli itsellään jo orastava tai päällä oleva alkoholiongelma.

"Dokaamisvaihe on ollut ihan välttämätön"

Vuorinen sanoo, että sekavat nuoruusvuodet eivät aiheuta enää tänä päivänä niin perustavanlaatuisia puistatuksen aaltoja tai häpeän tunteita.

Vuorinen kertoo olevansa nyt hyvin sinut menneisyytensä kanssa. ”55-vuotias äijä” kokee, ettei hän olisi se sama ihminen, joka hän on nyt, ellei hän olisi joskus antanut alkoholille niin suurta jalansijaa elämässään kuin nuorena miehenä antoi.

– Dokaamisvaihe on ollut tämän Juhan kehityskertomuksen kannalta ihan välttämätön – vaikkakin ihan hirveä – vaihe, hän pohtii.

– Ilman sitä sekoilua en osiasi arvostaa sitä, mitä minulla on tällä hetkellä elämässä.

Nyt Vuorinen kertoo arvostavansa tavanomaista, arkista elämää. Se, mikä aiemmin alkoholia läträtessä tuntui elämässä suurelta, on tänä päivänä pientä.

Ja taas ne asiat, joita humalan värittämässä nuoruudessa Vuorinen piti vähäpätöisinä, ovat saaneet hänen nykyisessä elämässään aivan uudenlaisen merkityksen.

– Olen nähnyt lapsuudenkodissa ei-niin-tavallista elämää ja olen itse elänyt vaiheen, joka oli kaukana tavallisesta elämästä – ja nyt, kun minulla on se tavallinen elämä, jossa syödään illalla kaurapuuroa sen takia, että aamulla tulee kiinteä kakka – se on ihanaa!

– Palaset ovat loksahdelleet ihanasti paikalleen, Vuorinen kuvailee nykyistä elämäänsä.

Katso kirjailija Juha Vuorisen haastattelu kokonaan MTV Katsomosta.

Lue myös:

    Uusimmat