Muun muassa Lancian MM-rallitiimissä ja Ferrarin F1-tiimissä vaikuttanut Claudio Lombardi kuoli viime viikon torstaina 83 vuoden iässä. Juha Kankkunen muistaa entisen pomonsa erityisesti vuoden 1989 kohtaamisesta kotiovellaan Laukaassa.
Kankkunen saavutti uransa kaksi ensimmäistä MM-titteliä Peugeot'n ja Lancian ratissa vuosina 1986–1987. Tämän jälkeen hän ajoi kaksi kautta Toyotalla ja joutui seuraamaan sivusta Miki Biasionin ylivoimaa Lancialla. Kankkunen palasi Lancialle vuosiksi 1990–1992 ja voitti toisella kaudellaan kolmannen MM-tittelinsä. Neljäs ja viimeinen tuli Toyotalla 1993.
Hän on yhä ainoa kuljettaja joka on palannut maailmanmestariksi kolmen vuoden tauon jälkeen. Dirtfishin sivuilla Kankkunen paljastaa, että nyt edesmenneellä Lombardilla oli tähän liittyen suuri merkitys.
– Claudio oli erittäin hyvä ystäväni. Voitko kuvitella, että hän tuli käymään kotonani Laukaassa, Suomessa. Kello oli yhdeksän aamulla, ja olin juomassa kahvia, kun ovelle koputettiin. Se oli Claudio ja (Lancian insinööri Conny) Easenburg. Avasin oven, ja olin yllättynyt, mutta pyysin heidät sisään. Kysyin, mitä voisin tarjota, kenties kahvia.
Lombardi oli mennyt kysymään Kankkusta töihin.
– Hän sanoi, että he halusivat minun palaavan Lancialle. Tallipäällikkö ei kovin usein tule kotiisi kysymään tällaisia asioita, mutta hän oli sellainen – todella todella hyvä tyyppi. Teimme sopimuksen, ja palasin Lancialle kolmeksi vuodeksi. Voitin mestaruuden 1991 ja olin toinen 1992.
Lombardi toimi Lancialla 1970-luvun puolivälistä alkaen moottoreista vastaavana teknisenä johtajana. Vuonna 1989, kun Cesare Fiorio siirtyi Formula ykkösiin Ferrarille, Lombardi nostettiin hänen paikalleen Lancia-tiimin johtoon, ja kaksi vuotta myöhemmin Lombardi seurasi perässä
– Hän oli todella älykäs ja erittäin hyvä insinööri. Lancia oli vuosi vuodelta vahvempi. A-ryhmän autojen aikana hän teki koko ajan läheisesti hommia meidän kuljettajien kanssa. Puhuimme aina siitä, miten voimme tehdä autosta paremman ja mitä muuta voisimme vielä tehdä. Aina kun tulossa oli uusi auto, hän toi parhaat jutut autoon mukaan. Yhteinen aikamme Lancialla oli fantastista, Kankkunen muistelee.
– Hän teki jonkin verran töitä vielä viimeisen auton, Deltonan, kanssa. Se oli hyvin erityinen. Oli sääli, että sille vuodelle (1992) kuristimen kokoa pienennettiin ja menetimme tehoa, mutta jousituksen toiminta ja auton käyttäytyminen olivat upealla tasolla.