Jouluksi ennustetaan tavanomaista lämpimämpää: – "Etelä-Suomen valkea joulu kiikun kaakun"

Lukijoiden häikäisevät otokset talvesta 0:40

Isossa osassa Suomea saadaan nauttia valkeasta joulusta pikku pakkasessa, joka tietää upeita ulkoilusäitä niin ladulle kuin rinteeseen.

Pohjois-ja Itä-Suomessa lumihangilla korkeutta on jopa 40 senttimetriä, ennustaa päivystävä meteorologi Kristian Roine Forecalta.

Roineen mukaan joulun ennuste lupaa Pohjoismaihin tavallista lauhempaa. Tämä ilmastollinen keskiarvo lasketaan peräti kolmestakymmenestä menneestä joulusta.

– Etelä-Suomen valkean joulun toive on nyt kyllä ihan kiikun kaakun. Tavallisestihan etelään tulee pysyvä lumi joulukuun lopussa, mutta sitä ennen maa voi olla välillä valkeana ja sitten taas mustana. Kyllä tämä jännitysnäytelmä valkeasta joulusta huipentuu jälleen jouluna, toteaa Roine.

Tähän ennuste pohjautuu

Forecan ennuste lupaa lämpötilan vaihtelevan etelän kolmen lämpöasteen ja pohjoisen kuuden miinusasteen välillä. Etelässä joulukuun puolivälissä lämpötila on nollassa, Keski-Suomessa ollaan pakkasella yhden ja neljän vaiheilla, kun taas pohjoisessa pakkasta on noin kuusi astetta.

Roine selittää, että ennuste perustuu nykyisin peräti 51 malliajoon, jonka keskiarvo joulun ennuste on. 

– Tällä kertaa kaikki malliajot ennustivat tavallista lämpimämpää. Meillä on yksi ennuste, johon teemme pieniä muutoksia ja katsomme kuinka herkkä ennuste on muutoksille. Tällä kertaa ennuste ei muuttunut, joten ennuste on tavallista lämpimämpää eikä sateitakaan ole luvassa, lisää Roine.

Roineen mukaan tällaiset parviennusteet ovat tulevaisuuden sääennustamisen suunta.

Ensi yön lumipyry peruttu

Roineen mukaan ensi yöksi ennustettu lumipyry on peruttu, sillä lunta on luvassa vain kolmesta neljään senttiä.

– Tämä ei vielä takaa valkeaa joulua koko maahan, sillä ensi viikolla voi olla lämmintä peräti viisi astetta ja sataa vettä etelässä. Jos esimerkiksi Lahdessa on lunta 12-15 senttiä, niin se on kiikun kaakun, sulattavatko tulevat lämpimät päivät sen kokonaan. Joten ennusteen mukaan valkea joulu olisi Päijänteen länsipuolella, sanoo Roine.

Forecan jouluennusteen mukaan Lapissa lunta on normaalimäärä 35-45 senttiä, sillä siellä kaikki sateet tulevat lumena koko syksyn.

– Etelä-Suomessahan tulee välillä lunta ja välillä vettä. Illalla alkaa lumisade Länsi-Suomessa, jonne lunta tulee vain muutama sentti. Sadealue tulee ensi yönä Etelä-Suomeen, joten aamulla etelässä tien pinnat voivat olla liukkaat ja lämpötila on lähellä nollaa.

Roineen mukaan lämpötilan sahaus jatkuu etelässä edelleen, joten liukkautta on luvassa jatkossakin.

– Joulu alla tulee laaja korkeapaine maan eteläpuolelle, joten joulu on tavallista vähäsateisempi. Tämä ei vielä automaattisesti tiedä aurinkoisia säitä, kuten viime päivinä. Olisi hienoa ennustaa joskus valkea joulu koko maahan, kun itsekin pidän lumesta, toivoo etelässä joulunsa perheen kanssa viettävä Roine.

Lue myös:

    Uusimmat