Mainos

Joulukauppaan odotetaan maltillista kasvua

Joulukaupan odotetaan kasvavan tänä vuonna maltillisesti.

- Tällä hetkellähän kuluttajien luottamus on varsin hyvällä tolalla, ja siinä mielessä positiiviset odotukset joulukaupan suhteen ovat varsin perusteltuja, toteaa Kaupanliiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja.

Joulukaupan odotettu kasvu edellyttäisi kuitenkin sitä, että uusia irtisanomis- ja lomautusuutisia ei enää satelisi.

- Jos tulee työttömyysilmoituksia tai lomautuksia, niin ne voivat varsin nopeasti romahduttaa kuluttajien luottamuksen, mikä näkyy sitten varmasti joulukaupassa.

Kirjat joulun hittituote

- Kuluttajakyselymme mukaan näyttäisi siltä, että kukat, lelut ja kirjat olisivat tämän vuoden hittituotteita. Tietokoneisiin sen sijaan ei uskota tällä hetkellä satsattavan, mutta tämä voi vielä muuttua, ennustaa Kurjenoja.

Joulukaupan arvon kasvua hidastaa kuitenkin se, että esimerkiksi elektroniikan hinta on ollut jo pitkään laskussa.

- Elektroniikan hintalasku vaikeuttaa joulukaupan arvon kasvua. Toisaalta taas huomataan, että monia suurempia hankintoja on pantattu pitkin vuotta, ja me tietysti toivomme, että tämä siirtäminen purkautuisi sitten joulukauppaan.

Katso Pekko Ylösen juttu:

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.