Jos Verstappen kiehuu – varoitti Red Bullia isosta virheestä

Red Bullilta F1-tiimistä on lähtenyt useita tärkeitä henkilöitä kauden edetessä ja talli on menettänyt valta-asemansa lajissa. Sarjaa johtavan Max Verstappenin isä Jos Verstappen muistuttaa nyt, että juuri tällaisesta asiasta hän varoitti kauden alussa.

Kaikki juontaa juurensa F1-kauden alkuun, jolloin Red Bull oli kauden ensimmäisessä kriisissä. Tallipäällikkö Christian Horneria syytettiin epäasiallisesta käytöksestä työpaikalla. Horner sai talliltaan synninpäästön, mutta kohu mylläsi tallin ympärillä jonkin aikaa. Jo silloin Jos Verstappen varoitti, että kohu saattaa vahingoittaa tallia pitkällä tähtäimellä.

Kun hän pysyy pestissään, on tallissa jännitteitä. Vaarana on, että tiimi tiimin repeytyy kahtia. Homma ei voi jatkua tällä tavalla, tai se räjähtää. Hän esittää uhria, mutta hän on se, joka aiheuttaa ongelmia, isä-Verstappen sanoi Daily Mailin mukaan helmikuussa

Kauden aikana tallista on lähtenyt tärkeitä henkilöitä. Viime viikolla Red Bullin kisastrategiapuolen päällikkö Will Courtenay ilmoitti siirtyvänsä McLarenille. Aikaisemmin kerrottiin jo suunnittelijavelho Adrian Neweyn loikkaamisesta Aston Martinille. Myös urheilujohtajana toiminut Jonathan Wheatley siirtyi jo jonkin aikaa sitten Red Bullilta Audin tulevan F1-projektin tallipäälliköksi.

– Tästä juuri varoitin, Verstappen sanoi viime viikonloppuna Motorsportin mukaan.

– Red Bull sanoo, että se ei haittaa, mutta liian moni lähtee. Ja Maxilta kysytään jatkuvasti asiasta. Mielestäni asiat eivät ole hyvin.

Verstappen senior ei pidä siitä, miten Horner suhtautuu avaintekijöiden lähtöön.

– Hän suhtautuu niihin välinpitämättömästi, Verstappen kiehuu.

Red Bullin viimeaikaiset otteet tukevat isä-Verstappenin käsitystä. Red Bullin F1-talli on alkukauteen nähden jopa katastrofaalisessa tilassa. Max Verstappen dominoi sarjaa tämän vuoden alussa mielin määrin, mutta viime kisat ovat osoittaneet, että punahärkä ei ole enää nopein auto radalla. Nyt on jo kulunut kahdeksan kilpailua siitä, kun Verstappen on päässyt juhlimaan voittoa. Niissä kisoissa hän on ollut palkintopallillakin vain kolme kertaa. 

MM-sarjan ykköspaikka on vielä toistaiseksi Verstappenin hallussa 52 pisteen turvin, mutta ero toisena olevaan Lando Norrisiin on enää 52 pistettä. Valmistajien taistossa Red Bull on jo menettänyt kärkipaikan McLarenille ja Ferrari hengittää niskaan kovaa vauhtia.

Lue myös:

    Uusimmat