Syömishäiriöt sekä kilpapyöräilyn huipulla että sinne pyrkivien nuorten urheilijoiden keskuudessa ovat nousseet esille viime aikoina, kun useampi huippupolkija on kertonut avoimesti karuista kokemuksistaan.
– Olen kamppaillut sen kanssa enemmän tai vähemmän läpi koko urani, eikä se koskaan ole hellittänyt kokonaan, kilpapyöräilijä Janez Brajkovic kuvailee.
– Se johtui heikosta suhteesta ruokaan ja häiriintyneistä ruokailutottumuksista, joista kehittyi lopulta syömishäiriö, bulimia. Se tapahtui nopeasti, ja jo ennen kuin edes ehdin tajuta, en pystynyt enää hallitsemaan sitä. Sillä oli minut otteessaan, vaikka mitä tapahtui.
Huipulla vuosia polkeneen Brajkovicin sanat pysäyttävät. Eikä Ranskan ympäriajossa kertaalleen kymmenen parhaan joukkoon yltänyt ja arvostetun Critérium du Dauphinén voittanut slovenialainen ole kertomansa mukaan lajissaan suinkaan ainut syömishäiriöstä kärsinyt urheilija.
– Jokaisessa tallissa, joissa olen ollut, aina korkeimmalle World Tour -tasolle saakka, minulla on ollut joukkuetovereita, jotka ovat kamppailleet asian kanssa. Oli ainakin viisi tai kuusi, joilla on syömishäiriö ja niiden lisäksi paljon muita, joilla oli häiriintyneitä syömistapoja. Osa heistä oli tallien kapteeneja, suurten ympäriajon palkintopallilla seisseitä, jotkut taas olivat vain mahtavia ajajia ja joukkuekavereita – onnellisia poikia, jos heitä katsoi kauempaa.
Juttu jatkuu kuvan alla.
36-vuotias Brajkovic on rohkaistunut kertomaan häntä vuosikausia piinanneesta syömishäiriöstään vasta uransa ehtoopuolella ja lisäravinteesta johtuneen dopingkärynsä jälkeen. Pitkään hän eli asian kanssa täysin yksin.
– Koska se on puheenaiheena tabu, en voinut kertoa kenellekään tai kysyä apua. Opin elämään sen kanssa ja toivoin, että kaikki muuttuisi hyväksi.
– Häpeä sekä nolostumisen ja epäonnistumisen tunne on sanoin kuvaamaton.
Brajkovicin mukaan syömishäiriöoireilua katsotaan pyöräilytalleissa usein sormien lävitse.
– Vaikka joukkueenjohto huomaisikin sen, yleensä he jättävät asian sikseen. On paljon helpompaa vain potkia heikosti suoriutunut ajaja pois joukkueesta kauden jälkeen, mutta jos hän kuitenkin ajaa hyvin, sekin on ihan okei, Brajkovic väittää.
Mikään laji ei ole immuuni
Huippu-urheilun ja syömishäiriöiden välillä on todettu huolestuttava yhteys. Urheilijoiden riski sairastua syömishäiriöihin on tutkimusten mukaan selvästi korkeampi kuin muilla ihmisillä.
Luvut ovat karut: syömishäiriöoireilua esiintyy joka viidennellä nuorista ja joka neljännellä aikuisista urheilijoista. Ilmiötä tavataan ravitsemusasiantuntijan Laura Mierlahden mukaan kaikkien urheilulajien parissa.
– Kestävyyslajit, hyppylajit, painoluokkalajit ja arvostelulajit, joissa arvostellaan ulkonäköä ja suorituksen esteettisyyttä. Nämä korostuvat eniten, mutta mikään laji ei ole immuuni tälle ilmiölle. Myös palloilulajeissa sitä esiintyy, Mierlahti kertoo MTV Urheilulle.
Laillistettuna ravitsemusterapeuttina Turun Seudun Urheilukatemiassa ja Paavo Nurmi -keskuksessa työskentelevä Mierlahti kertoo, miksi kilpapyöräilyssä mennään veitsenterällä ravinnon ja harjoittelun tasapainon suhteen.
– Monissa kestävyyslajeissa taistellaan painovoimaa vastaan, ja kevyttä kehoa on helpompi liikuttaa kuin painavaa. Sen vuoksi myös monelle urheilijalle se on tasapainoilua painon ja muun harjoittelun kanssa. Jos näitä juttuja lähdetään tekemään itsekseen ilman asiantuntijan apua, voi herkästi käydä niin, että pudotetaan vain hurjasti energiamääriä, eikä syödä riittävästi. Sitten päädytään siihen tilanteeseen, että energiasaanti on liian vähäistä harjoitteluun nähden.
Mierlahden kuvailema tilanne voi johtaa niin kutsuttuun suhteelliseen energiavajeeseen urheilussa (RED-S). Suhteellinen energiavaje ei välttämättä johdu syömishäiriöstä tai edes syömishäiriöoireilusta, vaan se voi olla puhtaasti seurausta liian kovasta harjoitusrääkistä.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Suhteellinen energiavaje on ollut tapetilla muun muassa maastohiihdon puolella tänä talvena, kun Ruotsin nuori lupaus Frida Karlsson ei saanut lääkäreiltä kilpailulupaa maajoukkueen terveystarkastuksen jälkeen.
Pikkuhiljaa ladulle palaamassa olevan 20-vuotiaan Karlssonin kerrottiin harjoitelleen liikaa siihen nähden, miten paljon hän oli tankannut energiaa kehoonsa, mikä johti kehon epätasapainotilaan. Tällä kaudella myös Norjan kokenut Ingvild Flugstad Östberg joutui jättäytymään lepotauolle samasta syystä.
”Kaikkea mitä halusin”
Painon ja tehon välisen suhteen epäonnistuneen tasapainoilun varjopuolen on kokenut 19-vuotias kilpapyöräilijä Oscar Mingay, jonka teinivuosia lajin parissa ovat varjostaneet rankat ongelmat syömishäiriön kanssa. Syöksykierre alkoi vain 14-vuotiaana, kun hän halusi palavasti näyttää idoliensa kaltaiselta.
– Nuorena haluaa tulla parhaaksi pyöräilijäksi ja katselee, millaiselta World Tourin kisaajat näyttävät, miten veistoksellisilta heidän jalkansa näyttävät, ja miten laihoja he ovat, Mingay kuvailee Sky Sportsille.
Mingay viittaa kommentillaan pyöräilijöiden rujoihin jalkoihin ja äärimmilleen viritettyihin kehoihin, joiden pinnasta voi erottaa liki jokaisen verisuonen etenkin raastavien etappien jälkeen.
– Kun kuka tahansa normaali ihminen katsoo heitä, he ajattelevat, miten karulta se näyttää, mutta tässä lajissa se on kaikki, mitä haluaa. Se oli kaikkea, mitä minä halusin.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Mingay alkoi säännöstellä syömisiään yhä tarkemmin, kun hän alkoi harjoitella tosissaan, ja alkoi nopeasti huomata tuloksia ulkonäössään. Mutta samalla kun hän söi yhä vähemmän, hänestä tuli heikompi, eikä hänen kehonsa kestänyt enää rajua harjoittelua. Aallonpohjalla Mingay painoi vain 45 kiloa.
– Kun tilanne oli pahimmillaan, saatoin syödä vain pienen kupin puuroa, jossa oli 20 grammaa kauraa, mennä kolmen tunnin lenkille ehkä baanani mukanani, ja tässä vaiheessa olin tankannut korkeintaan 400 kilokaloria. Sitten kun palasin lenkiltä, jätin lounaani väliin ja saatoin vain nukkua, koska olin niin puhki. Ajattelin, että jos vain nukun, minulla ei olisi niin kova nälkä.
– Minulla oli erittäin heikko itsetunto. Jos joku sanoi, että näytin terveeltä, ajattelin, että minun pitää pudottaa lisää painoa. Jos joku sanoi, etten näytä terveeltä, ajattelin, että ”hyvä, teen kaiken oikein”.
Mingayn syömishäiriön seuraukset olivat dramaattiset. Painon roima putoaminen johti hänen hormonitasojensa järkkymiseen, mikä puolestaan aiheutti hänelle osteoporoosin. Luukadon ohella ravinnon liian alhainen kaloripitoisuus yhdistettynä kovaan treeniin voi johtaa muun muassa epäsäännöllisyyksiin aineenvaihdunnassa, immuniteetissa ja sydämen toiminnassa.
Mingay on klassinen esimerkki nuoresta pyöräilijästä, jollaisia on hakeutunut yhä enemmän brittiläisenravitsemusasiantuntijan Renee McGregorin hoitoon.
McGregor kertoo saaneensa viime vuonna edelliseen verrattuna viisinkertaisen määrän syömishäiriöstä kärsiviä miespuolisia huippupyöräilijöitä asiakkaikseen.
– Ero on hiuksenhieno sen välillä, onko urheilija optimaalisen kevyt suoriutumaan vai onko hän niin laiha, että se alkaa vaikuttaa hänen henkiseen ja fyysiseen terveyteensä. En usko, että tarpeeksi monella valmentajalla ja urheilujoukkueella ja urheilujärjestöllä on riittävästi tietoa ja koulutusta, joten kun sen rajan yli mennään, se ylitetään usein urheilijan kustannuksella, McGregor sanoo.
”Ei syömishäiriön arvoista”
Vaatiiko kilpapyöräilyn huipulla menestyminen sitten lähes sairaalloisen laihaa kroppaa poikkeuksellisen hapenoton ja kestävyysominaisuuksien lisäksi?
Näin ajattelee ainakin aika-ajoihin erikoistunut entinen ratapyöräilijä Rohan Dennis, joka alkoi vuonna 2018 laihduttaa itseään yhä kireämpään kuntoon pärjätäkseen vuoristoetapeilla ja tavoitellakseen menestystä suurten ympäriajojen kokonaiskilpailuissa.
Vihkoon menneiden painonpudotuskokemuksiensa jälkeen Dennis päätti hylätä ympäriajoprojektinsa ja keskittyä erityisesti aika-ajoihin alkavalla kaudella.
– Ollakseni rehellinen, aloin syödä ja olla syömättä ja olin luisumassa ongelmaan tai syömishäiriöön, Dennis kuvailee Adelaide Advertiserille.
Dennis kertoo, miten hän saattoi jättää syömättä harjoituspäivänä laihduttaakseen. Se puolestaan johti kierteeseen, jossa harjoittelusta ei lopulta tullut kunnon tuloksia.
Voittaessaan viime vuonna aika-ajon maailmanmestaruuden Yorkshiressa Dennis vaikutti olevan huippukunnossa, mutta pinnan alla hän kamppaili yhä painonsa kanssa. Se oli ennen kisoja painunut liian alas huippusuoritusten tekemiseen aika-ajoissa.
– Olin 68-kiloinen juuri ennen MM-kisoja, mutta se johtui vain stressistä, joten söin 100–300 grammaa suklaata joka ilta kaiken muun ruoan lisäksi.
– Jouduin lopulta syömään kreatiinia ja vehnäproteiinipulveria päästäkseni takaisin aika-ajopainooni, joka on 70–71 kiloa. Olen yhä hoikka siinäkin painossa, mutta nyt en enää katso peiliin ja ajattele, että ’”olet liian laiha”, ja siinä pisteessä olin ennen MM-kisoja.
Dennis myöntää, ettei välttämättä koskaan tavoittele ympäriajojen kokonaiskilpailujen voittoja.
– Painoin jarrua niiden suunnitelmien osalta viime vuonna, se ei ole syömishäiriön arvoista.
– En ole luontaisesti erityisen laiha. En ole mikään iso kaveri myöskään, mutta painoni kyllä nousee melko nopeasti mitä tulee pyöräilyyn, ja saan lihaksia melko nopeasti verrattuna kavereihin niin kuin (Egan) Bernal ja muut puhtaat mäkiajajat. En ole varma, onko se sen arvoista, että käyn läpi valtavaa stressiä päästäkseni samaan pisteeseen. Nautin enemmän siitä, että minulla on elämää pyöräilyn ulkopuolella ja siitä, että olen maailman paras aika-ajaja.
Ulkonäkö pettää
MTV Urheilun haastattelema entinen ammattilaiskilpapyöräilijä ja nykyisin entisen kisatallinsa FDJ:n joukkueenjohtajana työskentelevä Jussi Veikkanen ei ole huipulla törmännyt syömishäiriöongelmaan, josta muun muassa Brajkovic on puhunut.
– Siitä on saanut lukea tietysti eri otsikoista. On toki selvää, että ainahan ääritapauksia on, Veikkanen sanoo MTV Urheilulle.
Veikkanen huomauttaa, että kilpapyöräilyssä on mahdotonta pärjätä, jos keho ei ole terve.
– Kun on kestävyysurheilijasta kysymys, jos jättää syömättä, se kostautuu aika rajusti. Ei mulla ole ainakaan tietoa, että oltaisiin menty sairaalloisen laihaksi rasvaprosentin osalta. Mitä olen seurannut, se pysyy vielä normaalin kestävyysurheilun rajoilla.
– En tiedä esimerkiksi Chris Froomen rasvaprosenttia, mutta ne, ketkä siellä pärjää, voi näyttää aika hurjalta valokuvissa, vaikka rasvaprosentti olisikin vielä normaalin kestävyysurheilijan normaalissa, Veikkanen muistuttaa.
Moninkertaisen Ranskan ympäriajon voittajan Froomen rasvaprosentti oli vuoden 2015 Tourissa verrattain alhainen 5,5. Kisakalenterin ulkopuolella hoikan britin rasvaprosentti on ollut kuitenkin kestävyysurheilijalle maltillinen 9,5.
– World Tourin huiput ovat kevyimmässä kisakunnossaan ainoastaan kolme–neljä, korkeintaan viisi viikkoa vuodessa, Cycling Weeklyn haastattelema Sam Woodfield huomauttaa.
– Monesti ne valokuvat, joita näkee vaikkapa Ranskan ympäriajon kuuden tunnin mäkietapin jälkeen maalista, eivät välttämättä kerro sitä totuutta, Veikkanen komppaa.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Syömishäiriöstään avoimesti kertonut Woodfield painoi pahimmillaan vain 55 kiloa ja oli tuolloin lähellä täydellistä murtumista. Hän neuvoo seuraamaan huippupyöräilijöiden harjoittelemista ja painonhallintaa kokonaisvaltaisemmalla otteella.
– Huipulla urheilijoilla ei ole mitään muuta tehtävää kuin polkea pyörää. Heille valmistetaan lounaat ja proteiinipirtelöt valmiiksi, eikä heidän tarvitse huolehtia oikein mistään muusta.
Veikkasen mukaan pyöräilijöiden ravinnonsaantiin kiinnitetään FDJ:ssä ja muissa huipputalleissa nykyään äärimmäisen paljon huomiota.
– Meillä on kolme kokkia, lääkäri ja ravitsemusterapeutti. He tuovat jatkuvasti uutta. Perusasiat eivät ole muuttuneet mihinkään eli kikkailulla ei päästä pitkälle, mutta se on mennyt paljon tarkempaan suuntaan. Ajajia on erikokoisia, joten myös ajajan henkilökohtainen kulutus huomioidaan.
– Jos aikaisemmin syötiin kaksi tai kolme lautasellista pastaa sen mukaan, minkälainen etappi oli, se oli kova juttu. Nyt puhutaan erilaisista yliherkkyyksistä ja siitä, että tehdään jollekin yksittäiselle ajajalle tietynlaista ruokaa, koska sillä on tietynlainen etappi tulossa, Veikkanen kuvailee.
Sosiaalisella medialla iso rooli
Veikkasella itsellään ei ollut vuonna 2015 päättyneellä kilpaurallaan ongelmia pysyä lajin vaatimassa painossa tai rasvaprosentissa.
– Muistan, että mulla oli hirveän hoikanoloiset jalat ja näytin aika laihalta, mutta sitten kehonkoostumuksen mittauksessa rasvaprosentti oli kuitenkin siinä 7-8 prosentin tuntumassa. Ulkonäkö voi tässä mielessä usein pettää, Veikkanen huomauttaa.
Ulkonäön petollisuus yhdistettynä sosiaalisen median vääristävään kuvaan on omiaan aiheuttamaan nuorille urheilijoille sellaisia paineita, jotka väärin käsiteltyinä ilman ohjausta voivat johtaa vääristyneeseen kehonkuvaan ja lopulta syömishäiriöön.
Kilpaurheilun ohella syömishäiriöihin perehtynyt ravitsemusterapeutti Mierlahti tunnistaa sosiaalisen median roolin nuorten oirehdinnassa.
– Ongelma on se, että harvalla nuorella on riittävästi kriittistä sosiaalisen median lukutaitoa. Se mikä siellä näkyy, on vain yksi ja usein muokattu puoli asioista. Fitness- ja muista urheilijoista, joita siellä seurataan, nähdään usein vain se kaunisteltu puoli, Mierlahti sanoo.
– Toivoisi, että sellaiset urheilijat, joilla on tuhansia seuraajia sosiaalisessa mediassa, kriittisesti miettivät, mitä he julkaisevat. Tiedän myös monia suomalaisia urheilijoita, jotka ovat alkaneet julkaista realistisempaa materiaalia.
Syömishäiriöiden esiintyminen nuorten urheilijoiden keskuudessa on huolestuttava ilmiö, mutta Mierlahden mukaan asiaan heräämistä on tapahtunut, ja ravitsemustietoa annetaan nuorille urheilijoille yhä kasvavassa määrin.
– Huolestuttaisi, jos asialle ei tehtäisi mitään. Mutta kun teen töitä tämän asian parissa, näen, että Suomessa on ammattilaisia, ja että koko urheilumaailma on muuttumassa pienin askelin parempaan sen suhteen, Mierlahti uskoo.
Tiedon leviäminen on tässäkin asiassa tärkein ennaltaehkäisyn muoto.
– Lapsille ja nuorille se viesti ehdottomasti pitää olla se, että pitää syödä riittävästi ja myös levätä paljon, jotta se oma työkalu eli kroppa pysyy kunnossa ja terveenä. Ruoasta pitää saada riittävästi polttoainetta harjoitteluun. Vasta silloin aikuisena, jos koskaan, voi olla se hetki, kun mahdollisesti tehdään paranteluja kehonkoostumukseen tai painoon huippu-urheilussa. Nuoruusvaiheessa ne muut osa-alueet ovat huomattavasti tärkeämpiä, Mierlahti paaluttaa.