Kriisien keskellä on suosittua sanoa, että edustuksellinen demokratia ei toimi. Kriiseihin ei löydetä ratkaisuja. Silti demokratiaa on syytä vaalia; pellet pitää häätää arvokkaalta pelikentältä.
Italian pääministeriä Enrico Lettaa voi hyvällä syyllä luonnehtia demokraatiksi. Pesunkestäväksi sellaiseksi.
Letta kamppasi, edustuksellisen demokratian pelisääntöjä noudattaen, Italiaa yli kaksikymmentä vuotta terrorisoineen Silvio Berlusconin. Operaatio onnistui, koska värittömäksi juristiksi moitittu Letta sai tuekseen mediamiljardöörin poliittisen perintöprinssin Angelino Alfanon.
Alfano osoittautui demokraatiksi, jolle Italian asioiden ajaminen oikeaan suuntaan on tärkeämpää kuin pikkutyttöjä kutittelevan bunga-sankarin etujen ajaminen epäilyttävään suuntaan.
Berlusconi ei pystynyt kaatamaan Lettan koalitiohallitusta ratkaisevalla hetkellä. Hallituskriisi olisi ollut katastrofi sekä ylivelkaantuneelle ja kilpailukykynsä tärvänneelle Italialle että haperoa rahaliittoa epätoivoisesti paikkaavalle Euroopalle.
Demokratia sai Apenniinien niemimaalla työvoiton. Riemuvoitosta on vielä liian aikaista puhua.
Pääministeri Lettan pitää nyt osoittaa, että työrauhan saanut hallitus pystyy uudistamaan maan vaalilain ja oikaisemaan talouden dramaattiset vääristymät. Vieläkään ei ole mitään takeita siitä, että oikeita enemmistöpäätöksiä syntyy. Tai että Berlusconi ei haavoja nuoltuaan palaa hölmöilemään poliittisille parketeille.
Jos demokraateiksi itseään kutsuvat uskaltavat toimia, plastiikkakirurgien muotoilema mediamoguli menettää veropetostuomioiden vuoksi senaattorin paikkansa. Se olisi jonkinmoinen riemuvoitto.