Peruskouluikäinen poika, vain hieman yli 10-vuotias, piileskelee suuren keltaisen koulun nurkilla vähän koulupäivän päättymisen jälkeen ja toivoo, ettei tule löydetyksi.
Kotimatkat ovat välillä yhtä helvettiä. Uhkaavat ylempien luokkien oppilaat ovat ottaneet samaa reittiä kouluun kulkevan pojan silmätikukseen ja käyvät koulumatkoilla käsiksi: potkivat ja työntävät hankeen.
Joskus koulumatka täytyy kävellä eri reittiä.
Sitä on erityisen vaikeaa kestää, kun piina jatkuu koulussa ja omalla luokallakin, vaikka vähemmän fyysisenä. Muut oppilaat huutavat hänen painoaan välitunnilla kuorossa.
Korvissa soi "72 kiloa".
Tällainen kuva viihdetaiteilija Jope Ruonansuun kiusaamiskokemuksista Kemin Syväkankaan koululla piirtyy Ylen vuonna 2005 tekemän haastattelun ja Ruonansuun Aatteleppa ite! -elämäkerran (Gummerus, 2006) pohjalta.
Ruonansuu palasi
Kyynikko voisi pitää kiusaamista ikuisuusongelmana eikä häntä voi siitä moittia, sillä siltä se on välillä näyttänyt.
Kun Kansallinen koulutuksen arviointikeskus kertoi toteuttavansa kiusaamisen vastaisten menetelmien arvioinnin, mukaan haki 27 eri menetelmää.
Arvioitavana on tukioppilastoimintaa, KiVa Koulu -ohjelmaa ja tunne- ja turvataitokasvatusta.
Hankkeita ja menetelmiä, jotka ovat olleet otsikoissa lukuisia kertoja sen jälkeen, kun esimerkiksi Ruonansuuta kiusattiin 1970-luvulla.
Julkinen keskustelu kiusaamisesta ei rajoitu koulujen omien kiusaamisen vastaisten menetelmien uutisointiin.
Ruonansuu palasi aikuisiällä Syväkankaan koululle, jossa hän oli lapsena piileskellyt kiusaajia, kävi kertomassa kokemuksistaan koulukiusattuna ja siitä, kuinka pitkät jäljet se häneen jätti.
