Jääkiekon kaksinkertainen olympiavoittaja Aleksandr Kozhevnikov ryöpyttää Helsingin Jokereita kovin sanoin seuran toiminnasta KHL:ssä.
Jokereissa on ollut koronavirustartuntoja, joiden takia pelejä on siirretty. Otteluita on siirretty myös vastustajajoukkueiden koronatapausten myötä.
LUE MYÖS: Kolmen vuoden jatkosopimus: Jokereiden KHL-aikakauden pistekuningas jatkaa helsinkiläisseurassa – "Näistä syistä olen aina lojaali Jokereille"
Neuvostoliiton maajoukkueessa kaksi olympiakultaa 1980-luvulla voittanut Kozhevnikov ruoti Jokerien otteluiden siirtoja venäläisen Championatin haastattelussa. Venäläislegendalla vaikuttaa olevan koronavirukseen erilainen suhtautuminen kuin esimerkiksi täkäläisillä viranomaisilla.
– Tämä on perustavalla tavalla väärin. Suomalaiset pelaavat KHL:ssä, ja heidän täytyy sopeutua yleisiin sääntöihimme, Kozhevnikov jyrisi.
Kozhevnikov piti lisäksi "järkyttävänä" sitä, miten joulukuun alussa pelatun Jokerien kotiottelun alla meneteltiin Salavat Julajev Ufan pelaajien kanssa. Kuusi Ufan pelaajaa ja osa seuran muista jäsenistä ei päässyt täkäläisten viranomaisten päätöksellä Hartwall Arenalle koronavirustesteissä verestä havaittujen vasta-ainepitoisuuksien myötä.

