Norjalaistähti Johannes Hösflot Kläbo haluaisi maastohiihtoon maajoukkueiden tilalle ammattilaistallit. Kläbon VG:lle kertoma ehdotus jakaa mielipiteitä hiihtäjien keskuudessa.
Kläbon mielestä maastohiihdossa tulisi siirtyä maajoukkueista ammattilaistalleihin, joita on esimerkiksi pyöräilyssä. Talleissa voisi olla eri maalaisia hiihtäjiä.
– Ei ole mitään tilastoa, mikä on oikein ja väärin, mutta mitä menetettävää meillä on? Uskon, että voimme ansaita sillä, Kläbo sanoi VG:lle.
Norjalaisen ehdotus on saanut tukea myös muilta maastohiihtäjiltä. Ranskan Lucas Chanavat, Iso-Britannian Andrew Musgrave ja Norjan Hans Christer Holund ovat olleet samoilla linjoilla. Ruotsin maajoukkueessa ehdotus jakaa mielipiteitä.
– Juuri nyt viihdyn äärettömän hyvin maajoukkueessa ja minusta tuntuu, että sen tulee olla näin, William Poromaa totesi Expressenille.
Poromaa on kuitenkin avoin muutokselle.
– Uskon, että se menee siihen suuntaan. Pitkän hiihtomatkan kisoissa ja pyöräilyssä se toimii ja urheilijoille tulee enemmän rahaa. Tuntuu myös siltä, että sitä voisi enemmän vaikuttaa siihen, miten haluaa asioiden olevan. Se on nykypäivänä sellaista, mikä vaikuttaa moniin, Poromaa jatkoi.
Jens Burmanin mielestä Kläbon ehdotelma on mielenkiintoinen ja hän myös nostaa esille taloudellisen puolen.