Kaksi uhria vaatineen veneturman syy selvisi – tutkinta päätettiin

Elokuussa Pielisjoella tapahtuneen veneturman syy on selvinnyt tutkimuksissa. Turmassa kuoli venettä ohjannut mies ja toinen mies.

Poliisin mukaan onnettomuudessa menehtyneet olivat joensuulaisia miehiä, joista kuljettaja oli syntynyt vuonna 1967 ja toinen vuonna 1968.

Tutkimuksissa selvisi, että onnettomuus johtui avomoottoriveneen keulan törmäämisestä metalliseen, uittotoimintaa varten rakennettuun tolppaan eli tihtaaliin. Molemmat veneessä olleet miehet saivat törmäyksessä kuolemaan johtaneet vammat. Kuljettaja kuoli myöhemmin sairaalassa ja toinen mies jo tapahtumapaikalla.

Joessa veneväylän reunassa sijainnut tihtaali oli tapahtuma-aikaan noin metrin veden pinnan yläpuolella. Se näkyi heikosti mataluutensa, värityksensä sekä tihtaalin takana olevan rannan ja puuston takia. 

Törmäämiseen on poliisin mukaan todennäköisesti vaikuttanut myös se, että kuljettajan näkyvyys on peittynyt matkustajan ja veneen keulan nousemisen takia.

Veneen kuljettajaa epäiltiin kuolemantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Koska epäilty menehtyi itse onnettomuudessa, esitutkinta on päätetty, eikä sitä saatettu syyttäjän käsiteltäväksi.

Liikennevirasto on poistanut Pielisjoen onnettomuuspaikalta kaksi tihtaalia, poliisi kertoo.



Lue myös:

    Uusimmat