Mainos

Joensuun poliisit: Ilmapiiri kunnossa

Joensuun poliisilaitos ja sen henkilöstöjärjestöt kiistävät väitteet huonosta työilmapiiristään. Julkisuutteen antamassa tiedotteessaan ne myös sanovat laitoksen sisäisten henkilöstösuhteiden olevan kunnossa.

MTV3:n Kymmenen uutiset väitti eilen, että poliisilaitos on mielenterveydellisessä kriisissä. Mielenterveyskriisiväitteen esitti Paiholan ylilääkäri Vesa-Pekka Taskinen. Lisäksi hän sanoi ylisuuren joukon poliisimiehiä hakeutuneen potilaakseen viime aikoina. Hänen mukaansa poliisilaitoksen johto toimii skitsoparanoidisessa eli karkeasti suomennettuna vainoharhaisessa tilassa.

Poliisilaitos ja sen henkilöstöjärjestöt perustelevat kantaansa vajaat kaksi viikkoa sitten tehdyllä työilmapiirikartoituksella. Kuopion poliisilaitoksessa työskentelevän lääninluottamusmies Eino Launosen selvityksen mukaan poliisilaitoksen sisäinen työilmapiiri ja työssä olevan henkilöstön suhteet ovat hyvät.

Uutisen mukaan usea poliisimies on mielenterveydellisistä syistä joutunut hakeutumaan eläkkeelle.
-Tällä hetkellä poliisilaitoksen 110 poliisimiehestä kaksi on sairaslomalla työuupumuksen takia. Yhtään poliisimiestä ei ole jäänyt ennenaikaiselle eläkkeelle mielenterveyden tai työuupumuksen vuoksi, tiedotteessa sanotaan.

-Sairastavuus työyhteisössämme on pienempää kuin muissa Itä-Suomen läänin kihlakunnissa, poliisilaitos ja sen henkilöstöjärjestöt tähdentävät tiedotteessaan.
Mielenterveydellisiin syihin viitaten uutisessa kerrottiin myös, että yksi poliisimies on surmannut itsensä. Poliisilaitos ja henkilöstöjärjestöt myöntävät asian mutta samalla muistuttavat, että se tapahtui jo 15 vuotta sitten eli vuonna 1983.

Tiedotteessa paheksutaan ylilääkäri Vesa-Pekka Taskisen menettelyä. Sen mukaan ylilääkäri on leimannut koko poliisilaitoksen sairaaksi edes yrittämättä selvittää työilmapiirin todellista tilaa yhdessä laitoksen johdon tai henkilöstön kanssa.
(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.