Soiten hyvinvointialueen johtaja eroaa näkemyserojen vuoksi. Kyseessä on jo toinen hyvinvointialueen johtajan ero viikon sisään.
Minna Korkiakoski-Västi kertoo irtisanoutuvansa Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen (Soite) hyvinvointialuejohtajan virasta.
– Irtisanoutumisen ensisijaisena syynä on luottamuspula Soiten luottamushenkilöjohdon toimintaan. Katson, että johtamisnäkemyksemme eroavat niin merkittävästi toisistaan, etten näe mahdolliseksi jatkaa tehtävässä, kertoo Korkiakoski-Västi maanantaina julkaisemassaan tiedotteessa.
– Erityisesti näkemysero on tiivistynyt viime viikkojen aikana velloneeseen Soiten talouden tilaa koskevaan tilannekuvaan sekä toimintamalleihin, joilla tilannetta on hoidettu ja kuvattu.
Korkiakoski-Västi sanoo hyvinvointialueiden taloudellisen ja toiminnallisen tilanteen olevan haastava, mutta Soiten kaltainen alue hyötyy hyvinvointialueiden rahoitusjärjestelmästä.
– Menestys ei kuitenkaan toteudu ilman rohkeita päätöksiä uudistua ja uudistaa. Se vaatii toimintaympäristön muuttuessa muutosherkkyyttä sekä väestöltä, päättäjiltä että Soiten henkilöstöltä, Korkiakoski-Västi sanoo.
Jo toinen ero
Tiedotteen mukaan Korkiakoski-Västi on toiminut Soiten ja sitä edeltävien organisaatioiden johtotehtävissä vuodesta 2008 alkaen. Hän jättää tehtävänsä ensi perjantaina 23. helmikuuta.
– Hengähdän nyt hetken. Kun yksi ovi sulkeutuu, on mahdollisuus avata uusia ovia ja löytää uusia kiinnostavia alkuja.
Soiten tiedotteen mukaan Korkiakoski-Västin viransijaisena toimii johtajaylilääkäri Katja Virta.
MTV Uutiset kertoi viime viikolla toisenkin hyvinvointialueen johtajan erosta. Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen johtaja Mikko Komulainen irtisanoutui tehtävästään luottamuspulan takia.
Komulaisen työvelvoite päättyi välittömästi, mutta hän saa erokorvauksena yhteensä 120 000 euroa.
Kokouspöytäkirjasta käy ilmi, että Komulaisen irtisanoutumisen taustalla oli luottamuspula ja "viran hoitamiseen liittyvät erimielisyydet", mutta niiden taustaa ei tarkemmin eritelty.
Uusimmat
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:31
MTV seuraa: Kiekko kävi jo Leijonien maalissa – Tanskaa piinaa MM-kisoissa
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
Lataa lisää