Jesse Puljujärvelle sataa nyt kehuja – Carolina-kaksikko puhui kuin yhdestä suusta

Video: Tulosruutu raportoi NHL-yön suomalaistapahtumista.

Ketjukaveri Jesperi Kotkaniemi ja päävalmentaja Rod Brind'Amour jakelivat Jesse Puljujärvelle kehuja, kun suomalainen oli saanut viimein tililleen ensimmäisen tehopisteensä Carolina Hurricanesin paidassa. Puljujärvi petasi Kotkaniemen maalin, kun Hurricanes voitti New York Islandersin 2–1 jääkiekon NHL:ssä.

Puljujärvi jakoi toisessa erässä kiekon hyökkäysalueen laidalta Kotkaniemelle, joka toimitti pelivälineen maaliin. Ottelu tasoittui suomalaisella yhteistyöllä 1–1:een.

Kotkaniemi iloitsi ketjunsa onnistumisesta. Hän huomioi, että joukkueella on ollut jo tovin vaikeaa maalinteollisesti, vaikka laukauksia saadaan aikaan. Hän nosti oma-aloitteisesti esiin myös Puljujärven tehollisen onnistumisen.

– On hienoa nähdä Jessen saavan ensimmäisen pisteensä. Hän on pelannut todella hyvin viime aikoina ja luonut paljon, mutta kuten koko joukkueen kanssa, kiekot eivät vain ole pomppineet, Kotkaniemi virkkoi toimittajille.

Puljujärvi oli ehtinyt pelata ensimmäiset 10 Carolina-otteluaan tehopisteettömästi. Lisäksi hän istui välillä pari ottelua katsomon puolella.

– Hän on iso jätkä. Hän liikkuu todella hyvin kokoisekseen. Hän pystyy pitämään kiekon itsellään. Hän luo paljon tilaa muille jätkille ketjussa, Kotkaniemi kehaisi suomalaista ketjukaveriaan.

Brind'Amour: Puljujärvi pelannut todella hyvin

Puljujärvi sai tunnustusta myös Carolinan päävalmentajalta Rod Brind'Amourilta, jonka sanoissa oli paljon samaa kuin Kotkaniemellä.

– Hän on pelannut todella hyvin, hän ei ole vain saanut palkintoa. Jopa tänä iltana hänellä oli pari hyvää mahdollisuutta, Brind'Amour puhui Puljujärvestä.

Valmentaja huomioi olon helpottuvan, kun tulosta tulee taululle.

– Voit nähdä taakan kevenevän hänen harteiltaan.

Lue myös:

    Uusimmat